Atsaleat kukkivat Schönbrunnin puutarhassa
Terveiset keväisestä Wienistä! Kevät oli Itävallassa pääsiäisen aikaan huomattavasti pidemmällä kuin Suomessa ja lämmintäkin oli muutama aste enemmän kuin kotona. Matkan kohokohta oli atsaleojen ja kameloiden upea kukinta Schönbrunnin linnan palmutalossa sekä orangeriessa eli talvipuutarharakennuksessa. Schönbrunnin orangerie rakennettiin linnan puutarhan talvenarkojen puiden ja kasvien talvehtimispaikaksi vuonna 1754. Orangerieta käytettiin myös hovin juhlissa talvipuutarhana. Schönbrunnin orangerie on Versaillesin esikuvansa jälkeen maailman toiseksi suurin barokkityylinen orangerie. Sen pituus on 180 metriä ja leveys 10 metriä. Orangerien pinta-ala on 1800 m2 eli noin kahden keskikokoisen omakotitalotontin koko! Orangerieta käytetään edelleen talvipuutarhana, mutta siellä järjestetään myös Schönbrunnin palatsin konsertteja. Lokakuusta toukokuun puoleen väliin vierailijat pääsevät tutustumaan vain pieneen osaan orangerieta, jossa kestävimmät kasvit talvehtivat. Orangerien koristeeksi tuodut atsaliat kukkivat erittäin runsaasti. Parissa kameliassa oli erittäin kauniit kukat. Schönbrunnin palmutalo rakennettiin 1881 aikansa uudenaikaisimmalla teknologialla. Palmutalo on 130 metriä pitkä. Keskipaviljonki on 28 metriä korkea, joten korkeat palmut ja puut sopivat kasvamaan palmutalossa. Palmutalo on jaettu kolmeen ilmastovyöhykkeeseen. Pohjoispaviljongissa kasvaa ’kylmän’, keskellä lauhkean ja eteläpaviljongissa trooppisen ilmastovyöhykkeen kasveja. Schönbrunnin linnassa, puutarhassa ja eläintarhassa oli pääsiäisenä valtavasti turisteja ja paikallisia asukkaita. Koska valtaosaan linnan puutarhasta on vapaa pääsy, mutta palmutaloon on sisäänpääsymaksu, niin aika harva puutarhassa kävijä …