All posts filed under: Puutarhamatkailu Suomessa

Avoimia puutarhoja Kirkkonummella

Sunnuntaina oli viides valtakunnallinen Avoimet puutarhat-päivä, jolloin lähes 500 puutarhaa avasi ovensa yleisölle. Tapahtumassa oli mukana paljon yksityisiä puutarhoja, jotka eivät ole muulloin avoinna kävijöille. Käyntikohteiksi valikoitui kolme puutarhaa Kirkkonummella, koska ystäväni ehdotti tapaamista Kirkkonummen puutarhoissa, juuri kun mietin lähtisinkö tutustumaan Kirkkonummen vai Lohjan puutarhoihin. Valitsin tähän postaukseen valokuvia puutarhaideoista, joita olisi kiva totetuttaa omassa puutarhassa. Suuri osa ideoista jää toteutumattomiksi puutarhaunelmiksi, mutta osan aion toteuttaa viimeistään ensi kesänä. Björkelundin ruusutarha Björkelundin ruusutarhan 1,3 hehtaarin kokoisessa puutarhassa on paljon pensasruusuja, perennoja, kärhöjä, puita ja pensaita. Ruusujen paras kukinta-aika oli ohi, mutta kärhöt ja perennat kukkivat vielä runsaasti. Ruusutarhan hienoin puutarhan osa oli mielestäni artikkelikuvassa näkyvä pieni lummelampi, jonka toisessa päässä punaiset lumpeet kasvoivat rehevästi. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt jalostetun lumpeen menestyvän Suomessa ulkona, joten lummelampi teki suuren vaikutuksen. Björkelundin ruusutarha jakaantuu kahteen alueeseen. Talo sijaitsee kallion päällä, kallioiden alla on tasainen alue, jossa kasvaa nurmikkoa, ruusuja, puita ym. Kun talon luota laskeutuu puutarhaan alaosaan, niin kallioiden välissä oli noin 10 sentin rako, jossa virtaa pieni puro.  Luonnon puro ja sen soliseva ääni ovat hienoja puutarhan ”koristeita”. Björkelundissa viljellään hyötykasveja viljelylavoissa ja kasvihuoneissa. Hyötykasvien istutuksessa oli otettu huomioon myös istutuksen ulkonäkö. Tässä lavassa eriväriset …

Kesämatka kotimaassa

Teimme heinäkuun loppupuolella perinteisen kesämatkan entiselle kotiseudulle Pohjois-Suomeen ja vierailimme matkan varrella asuvien sukulaisten ja ystävien luona. Ajoimme pohjoiseen Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kautta, paluumatkalla tulimme itäistä reittiä Pohjois-Karjalan kautta. Lapualla pääsin tutustumaan puutarhanhoitoa harrastavan ystäväni kanssa kahteen mielenkiintoiseen puutarhaan. Savipaja Lintukodossa myymälän ja maatilan rakennusten ympärille on tehty noin puolen hehtaarin kokoinen puutarha, johon asiakkaat saavat tutustua vapaasti. Puutarhassa on suuria ja näyttäviä istutusalueita. Puutarhan koristeina on käytetty kekseliäästi luonnonkiviä, patsaita, vanhoja tavaroita, ikkunoita, keramiikkapajan tuotteita ym. Savipajan myymälässä myydään oman keramiikan lisäksi paikallisia sisustustuotteita. Ostin savipajasta kauniit mukit, joiden koristeena olivat siniset ruusut. Jokilaakson matkailupuutarha sijaitsee Lapuan keskustassa tuomiokirkon vieressä ja kosken rannalla. Yli kahden hehtaarin kokoinen puutarha oli yli sata vuotta sitten toimineen emäntäkoulun pihapiiri. Puutarhassa oli paljon nähtävää: erilaisia perinneperennoja ja pensasruusuja, havukasveja, pieniä näytepuutarhoja, suuri hyötykasviosasto ym. Kerroin viime talvena Etelä-Pohjanmaalla asuvalle ystävälleni, että seuraan Navettapiian puuhamaa -nimistä puutarhablogia. Ystäväni tunnisti heti kenen puutarhasta blogi kertoo ja lupasi järjestää vierailun puutarhaan. Oli mielenkiintoista nähdä blogista tuttu puutarha. Navettapiian puutarha oli luonnossa vieläkin kauniimpi kuin valokuvissa ja se oli erittäin hyvin hoidettu. Säänhaltija ei suosinut vierailuamme, vaan kiersimme puutarhan ukkosen ilmalla vesisateessa ja kahden sateenkaaren näkyessä taivaalla. Sade ei juurikaan haitannut …

Porvoon kärhöpuisto

Porvoojoen länsirannalla, Mannerheiminkadun ja kävelysillan välissä sijaitsevan puistoalueen virallinen nimi on Engelinpuisto, mutta sitä kutsutaan myös kärhöpuistoksi. Kärhöpuistossa kasvaa noin 70 kärhölajia. Kärhön taimia on istutettu noin 200 kappaletta. Puistossa kasvaa myös kelasköynnöksiä, aasiankilpikiertoa, köynnösruusuja ja -kuusamia sekä pioneja. Kärhöpuiston suunnittelussa oli mukana  kärhöihin erikoistunut hortonomi Börje Fri. Kävin kärhöpuistossa kesäkuussa pionien kukinta-aikana ja viime kesänä elokuussa jalokärhojen kukinta-aikana. Ankaran talven vuoksi jalokärhöt olivat lähteneet kasvamaan normaalia myöhemmin, jonka vuoksi kesäkuun puolessa välissä kärhöjen kukinta oli normaalia vähäisempää. Alppikärhöt ym. aikaisin kukkivat kärhöt olivat ehtineet jo kukkia tällöin. Näin ensimmäistä kertaa metallihäkkejä käytettävän kärhötukena. Ne näyttivät käteviltä käyttää, kun maaston korkeus vaihtelee, koska suhteellisen matalallakin häkillä saadaan riittävän korkea tuki kärhöille. Alkukesällä häkit näkyvät selvästi, mutta kun kärhöt kasvavat, niin ne peittävät häkit hyvin myöhemmin kesällä. Kärhöjen kuvat on otettu viime vuonna elokuussa. Kärhöpuisto on mielenkiintoinen käyntikohde Porvoon keskustan lähellä. Siellä on helppo piipahtaa Porvoossa käynnin ohella. Elokuussa kärhöt kukkivat runsaasti ja kauniisti, joten vietin kärhöpuistossa pitkän aikaa. Puistossa on paljon penkkejä, joihin voi istua ihailemaan kärhöjen  kukintaa ja vastarannalta näkyvää Porvoon vanhaa kaupunkia. Kärhöpuistoon pääsee Porvoon keskustasta kätevästi kävelysiltaa …

Gardenian pionit juhannuksena

Pionien paras kukinta-aika oli tänä vuonna juhannuksena.  Omien pionien ihailun lisäksi halusin nähdä Gardenian pionit uudelleen, joten kävin siellä juhannuspäivän iltana. Viikkoa aikaisemmin olin iloinen nähdessäni Gardenian pionit entisillä paikoillaan. Kun pionit kukkivat, niin Gardenian lopettamisen ja pionien vähäisen hoidon näki paremmin. Gardenian nurmikko oli leikattu siististi, mutta istutuksista ei huolehdita yhtä hyvin. Muutama muukin pionien ystävä oli tullut katsomaan ja valokuvaamaan pionien kukintaa. Juttelimme pioneista ja miten ikävä päätös Gardenian lopettaminen oli. Kauniista kukista huolimatta tunnelma oli surullinen ja haikea. Alla kuvat juhannuksena kauneimmin kukkivista pioneista.  Pionien lajit on merkitty Gardenian lajikylttien mukaan. Itoh-pionit kukkivat runsaasti. Lähes kaikkien itohien nimikyltit puuttuivat, joten lajit jäivät arvoituksiksi. Viime kesänä Gardeniassa otettuja pionikuvia löytyy täältä.

Pioniretki Uudenmaan puutarhoihin

Pioniharrastajien tapaamisen jälkeen olin niin täynnä pionienergiaa, että seuraavana päivänä päätin tehdä retken Uudenmaan puutarhoihin. Pioniretki sai alkunsa Pionien Kodin Tuulalta saadusta tiedosta, että Gardenian pionit ovat edelleen ulkopuutarhassa, vaikka Gardenia lopetettiin viime syksynä. Matkalla Gardeniaan päätin käydä katsomassa paria muitakin Helsingin puutarhaa, joissa tiesin kasvavan pioneja. Koska pioni-innostukseni lisääntyi jokaisen puutarhan jälkeen, niin poikkesin vielä Espoon ja Porvoon puutarhoissa. Kävin ihailemassa pioneja kuudessa puutarhassa, jotka olivat Gardenia, Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha ja Talvipuutarha Helsingissä, Marketanpuisto Espoossa sekä kärhöpuisto ja August Eklöfin puisto Porvoossa. Gardenia Lähes kaikki Gardenian pionit kasvavat edelleen ulkopuutarhassa. Pionipenkeissä oli muutamia aukkoja, joista pionit olivat joko kuolleet viime talven aikana tai ne oli jo siirretty muualle. Pionien tukinaruja puuttui ja nimikylttejä oli viime kesää vähemmän, mutta lopetetuksi puutarhaksi pionipuutarha oli vielä hyvässä kunnossa. Gardenian pionien kukinta oli niin alussa, että niitä ehtii käydä ihailemassa vielä 2-3 viikon ajan. Osa pioneista kasvaa varjossa isojen puiden alla, mikä pidentää pionien kukinta-aikaa. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan pionit sijaitsevat kasvihuoneiden pohjoispuolella suoja-aidoin rajatulla alueella. Tarhapionit kukkivat Kaisaniemessä, osa kiinanpioneista aloitteli kukintaansa. Pionialue on aurinkoisella paikalla, joten paras kukinta-aika menee nopeammin ohi kuin Gardeniassa. Kaisaniemen pioneja ehtii ihailemaan arviolta vielä parin viikon ajan. Talvipuutarha Talvipuutarhan …

Pioniharrastajien tapaaminen Ruissalossa ja Pionien Kodissa

Osallistuin viime lauantaina pioniharrastajien tapaamiseen Ruissalossa ja Taivassalossa. Aloitimme tapaamisen 1,5 tunnin opastetulla kierroksella Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Innostavan oppaamme Janne Ahon johdolla kiersimme ulkopuutarhassa. Janne valitsi puutarhasta erikoisempia kasveja ja kertoi niiden kasvuolosuhteista sekä monien kasvien hyödyntämisessä lääketieteessä. Koska oppaamme tiesi meidän olevan pioniharrastajia, niin menimme viimeisenä pionimäelle, jotta emme juuttuisi sinne koko opastuksen ajaksi. Pionimäki sijaitsee pienellä mäenkumpareella kasvihuoneiden takana. Pionit on ryhmitelty kolmeen kaareen pionimäen laelle. Uloimmassa ja sisimmässä kaaressa kasvaa kiinanpionilajikkeita, keskimmäisessä kaaressa pääosin luonnonlajeja. Luonnonlajit olivat jo kukkineet. Kiinanpionit aloittelivat vasta kukintaansa, joten runsain pionien kukinta-aika Ruissalossa lienee tänä vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa. Olen ihastunut Etelä-Euroopan matkoilla valkovaleakaasiaan, koska sen kukka muistuttaa paljon visterian kukkaa. Valkovaleakaasia on Suomessa talvenarka puu, mutta aion kokeilla sen kasvattamista, jos löydän sen jostakin puutarhamyymälästä. Jos jollakin blogini lukijoista on valkovaleakaasia, niin olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia sen kasvattamisesta. Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa nautitun lohikeittolounaan jälkeen jatkoimme matkaa Pionien kotiin Taivassaloon. Pionivaari Matti, Mikko ja Tuula Uusi-Honko olivat odottamassa meitä Pionien Kodissa kahvitarjoilun kanssa. Kahvin juonnin aikana pionivaari kertoi meille ajankohtaisia asioita pioneista. Parin viime vuoden aikana on Suomessakin alettu mainostaa patiopioneja eli matalia ruukkukasvatukseen …

Marketanpuiston kevätmarkkinoilla

Kävin viime lauantaina Espoossa Marketanpuiston kevätmarkkinoilla. Koska olin käynyt viikko aikaisemmin Türin laajoilla ja ruuhkaisilla kukkamarkkinoilla Virossa, niin oli mukava kiertää pienillä markkinoilla kaikessa rauhassa. Markkinoilla oli noin 60 myyjää. Useimpien tuotteet liittyivät tavalla tai toisella puutarhaaan, puutarhanhoitoon tai -koristeluun. Marketanpuiston arvion mukaan kevämarkkinoilla oli 3000 kävijää tänä vuonna. Osa puiston yrittäjistä oli omilla osastoillaan neuvomassa ja esittelemässä tuotteitaan. Markkinoilla oli pari ilmaista yleisöluentoa. Espoon kaupungin osastolla jaettiin esitelehtisiä sekä annettiin neuvontaa mm. metsien hoidosta sekä citykaneista. Katselin markkinoiden tarjonnan sekä kiersin katselemassa Marketanpuiston pysyviä istutuksia. Mukaan tarttui Vakka-Taimen valikoimista neljä erikoisempaa vuokkoa ja ruusupioni. Seuraavat valokuvat ovat Marketanpuiston normaaleista istutuksista ja koristeista.

Kirsikkapuut kukkivat

Tänä keväänä en ehtinyt lähteä ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa omaa kotitaajamaa kauemmaksi, mutta pari kirsikkapuuta riitti pääsemään kirsikan kukkien ihailun tunnelmaan. Taajamassamme kasvaa kaksi suurta kirsikkapuuta, jotka ovat olleet viikonlopusta lähtien täynnä ihastuttavia vaaleanpunaisia kukkia. Olen ohikulkiessa huomannut useamman muunkin käyvän valokuvaamassa kirsikkapuita, mutta tänään sain kuvata kirsikan kukkia omassa rauhassa. Kirsikanpuiden kukinta jatkuu Uudellamaalla todennäköisesti vielä tämän viikon. Helsingin kaupungin rakennusviraston kotisivuilta voit käydä katsomassa, missä päin Helsinkiä pääset ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa.

Lumikuningatar-päivät talvipuutarhassa

Kävin vierailemassa lumikuningar-päivillä sekä Suomen orkideayhdityksen orkideanäyttelyssä talvipuutarhassa avajaispäivänä. Lumikuningatar (Coelogyne cristata) löydettiin Himalajan vuoristosta 1800-luvun alussa. Suomessa lumikuningatarta on kasvatettu yli sadan vuoden ajan. Talvipuutarha sai ensimmäisen lumikuningattaren lahjoituksena 1970-luvulla. Ko. kasvi oli kasvanut Kalliossa III linjalla. Talvisodan aikana isäntäväki lähti pommituksia pakoon ja työnsi lumikuningattaren suojaan uunin pesään. Kun he palasivat kotiin, niin ikkunat olivat rikki, mutta lumikuningatar toivotti isäntäväen tervetulleeksi kauniisti kukkimalla. Perheen äiti lahjoitti lumikuningattaren talvipuutarhaan 1970-luvulla. Talvipuutarha on tämän jälkeenkin saanut muitakin lumikuningattaria lahjoituksena. Kaikki lumikuningattaret kukkivat samalla seinällä tammi-maaliskuussa. Upeasti kukkivan lumikuningattaren ympärillä oli välillä ihailijoita suorastaan häiritsevään tungokseen saakka. Oli ilahduttavaa, että muutamat nuoret miehet olivat tulleet katsomaan lumikuningatarta sen mielenkiintoisen historian vuoksi. He katselivat seinällä olevia lumikuningattaria ja pohtivat yhdessä, mikä kasveista voisi olla uunin pesässä pommituksilta säästynyt lumikuningatar. Suomen Orkideayhdistyksen näyttelyssä oli sopivasti yleisöä, jotta orkideoja pääsi ihailemaan rauhassa ja keskustelemaan yhdistyksen jäsenten kanssa. Orkideanyhdistyksen jäseniä oli runsaasti paikalla esittelemässä näyttelyssä olevia orkideaharrastajien kasveja sekä vastaamassa vierailijoiden kysymyksiin. Orkideayhdistyksen näyttelyn upein orkidea oli mielestäni tämä vaniljalle tuoksuva Cattleya Schroederei. Suurikokoisessa Cattleyassa oli lähes 20 kukkaa. Näyttelyn toinen merkittävä orkidea on Suomen orkideayhdistyksen jäsenten risteyttämä Suomen ensimmäinen Cattleya, joka on nimetty Cattleya Finn Soc:ksi. …