All posts tagged: Lumpeet

Avoimia puutarhoja Kirkkonummella

Sunnuntaina oli viides valtakunnallinen Avoimet puutarhat-päivä, jolloin lähes 500 puutarhaa avasi ovensa yleisölle. Tapahtumassa oli mukana paljon yksityisiä puutarhoja, jotka eivät ole muulloin avoinna kävijöille. Käyntikohteiksi valikoitui kolme puutarhaa Kirkkonummella, koska ystäväni ehdotti tapaamista Kirkkonummen puutarhoissa, juuri kun mietin lähtisinkö tutustumaan Kirkkonummen vai Lohjan puutarhoihin. Valitsin tähän postaukseen valokuvia puutarhaideoista, joita olisi kiva totetuttaa omassa puutarhassa. Suuri osa ideoista jää toteutumattomiksi puutarhaunelmiksi, mutta osan aion toteuttaa viimeistään ensi kesänä. Björkelundin ruusutarha Björkelundin ruusutarhan 1,3 hehtaarin kokoisessa puutarhassa on paljon pensasruusuja, perennoja, kärhöjä, puita ja pensaita. Ruusujen paras kukinta-aika oli ohi, mutta kärhöt ja perennat kukkivat vielä runsaasti. Ruusutarhan hienoin puutarhan osa oli mielestäni artikkelikuvassa näkyvä pieni lummelampi, jonka toisessa päässä punaiset lumpeet kasvoivat rehevästi. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt jalostetun lumpeen menestyvän Suomessa ulkona, joten lummelampi teki suuren vaikutuksen. Björkelundin ruusutarha jakaantuu kahteen alueeseen. Talo sijaitsee kallion päällä, kallioiden alla on tasainen alue, jossa kasvaa nurmikkoa, ruusuja, puita ym. Kun talon luota laskeutuu puutarhaan alaosaan, niin kallioiden välissä oli noin 10 sentin rako, jossa virtaa pieni puro.  Luonnon puro ja sen soliseva ääni ovat hienoja puutarhan ”koristeita”. Björkelundissa viljellään hyötykasveja viljelylavoissa ja kasvihuoneissa. Hyötykasvien istutuksessa oli otettu huomioon myös istutuksen ulkonäkö. Tässä lavassa eriväriset …

Kesämatka kotimaassa

Teimme heinäkuun loppupuolella perinteisen kesämatkan entiselle kotiseudulle Pohjois-Suomeen ja vierailimme matkan varrella asuvien sukulaisten ja ystävien luona. Ajoimme pohjoiseen Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kautta, paluumatkalla tulimme itäistä reittiä Pohjois-Karjalan kautta. Lapualla pääsin tutustumaan puutarhanhoitoa harrastavan ystäväni kanssa kahteen mielenkiintoiseen puutarhaan. Savipaja Lintukodossa myymälän ja maatilan rakennusten ympärille on tehty noin puolen hehtaarin kokoinen puutarha, johon asiakkaat saavat tutustua vapaasti. Puutarhassa on suuria ja näyttäviä istutusalueita. Puutarhan koristeina on käytetty kekseliäästi luonnonkiviä, patsaita, vanhoja tavaroita, ikkunoita, keramiikkapajan tuotteita ym. Savipajan myymälässä myydään oman keramiikan lisäksi paikallisia sisustustuotteita. Ostin savipajasta kauniit mukit, joiden koristeena olivat siniset ruusut. Jokilaakson matkailupuutarha sijaitsee Lapuan keskustassa tuomiokirkon vieressä ja kosken rannalla. Yli kahden hehtaarin kokoinen puutarha oli yli sata vuotta sitten toimineen emäntäkoulun pihapiiri. Puutarhassa oli paljon nähtävää: erilaisia perinneperennoja ja pensasruusuja, havukasveja, pieniä näytepuutarhoja, suuri hyötykasviosasto ym. Kerroin viime talvena Etelä-Pohjanmaalla asuvalle ystävälleni, että seuraan Navettapiian puuhamaa -nimistä puutarhablogia. Ystäväni tunnisti heti kenen puutarhasta blogi kertoo ja lupasi järjestää vierailun puutarhaan. Oli mielenkiintoista nähdä blogista tuttu puutarha. Navettapiian puutarha oli luonnossa vieläkin kauniimpi kuin valokuvissa ja se oli erittäin hyvin hoidettu. Säänhaltija ei suosinut vierailuamme, vaan kiersimme puutarhan ukkosen ilmalla vesisateessa ja kahden sateenkaaren näkyessä taivaalla. Sade ei juurikaan haitannut …

Lumpeet Kew Gardens:n puutarhassa

Lummetalo rakennettiin Kew Gardensiin vuonna 1852 Amazonin jättilummetta varten, jonka eurooppalaiset kasvitieteilijät löysivät Etelä-Amerikasta 1800-luvun alussa. Nykyisin lummetalossa kasvaa lumpeita ja muita trooppisia vesikasveja. Artikkelikuva on otettu viime vuoden kesäkuussa, jolloin Paranan jättilumpeen lehdet täyttivät suuren osan lummehuoneen vesialtaasta. Paranan jättilumme kukkii kesällä.  Kukat avautuvat valkoisina ja muuttuvat myöhemmin vaaleanpunaisiksi. Jättilumpeen kukka kestää kaksi päivää ennen kuin se uppoaa takaisin veteen. Keräsin tähän postaukseen kauneimmat lummekuvat huhtikuun ja viime vuoden kesäkuun Kew Gardens:n vierailulta. Kesäkuussa lummehuoneessa kukki myös ihana vaaleanpunainen lootus. Lummetalon lisäksi muutamia lumpeita kasvaa Walesin prinsessan konservatoriossa. Seuraavalla kerralla vuorossa valokuvia Kew Gardens:n kamelioista.

Berliinin kasvitieteellinen puutarha elokuussa

Kävin viime vuonna kaksi kertaa Berliinin kasvitieteellisessä puutarhassa: maaliskuun lopussa ja elokuun lopussa. Aikaisemmassa jutussa kerroin kasvitieteellisen puutarhasta ja miten sinne kannattaa matkustaa, joten tällä kertaa julkaisen vain loppukesän tunnelmia valokuvien muodossa. Paras puutarhakausi on Berliinissä jo ohi elokuun lopussa. Kesäkukat, daaliat sekä syyskesän perennat kukkivat vielä puutarhassa, mutta valtaosa perennoista, ruusuista ja kärhöistä oli jo lopettanut kukintansa. Vietin puutarhassa koko päivän: kiersin laajan ulkopuutarhan sekä kasvihuoneet, joissa on paljon nähtävää ympäri vuoden.

Krakovan kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet

Jagiellonian yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on kaksi kasvihuonetta: yläkuvassa osittain näkyvä Victoria-kasvihuone sekä palmutalo. Ensimmäinen palmutalo rakennettiin vuonna 1882, nykyinen palmukasvihuone on vuodelta 1969. Palmukasvihuoneessa palmut ja muut trooppiset kasvit kasvavat niin tiiviisti, että siellä oli vaikea ottaa hyviä valokuvia. Victoria Amazonica-lumpeen mukaan nimettu alkuperäinen Victoria-kasvihuone valmistui vuonna 1787. Kasvihuonetta on korjattu useita kertoja, viimeisin korjaus valmistui vuonna 1998. Victoria-kasvihuone oli mielenkiintoisempi kuin palmutalo, koska siellä oli enemmän kukkivia kasveja. Kasvihuoneessa oli useampia huoneita, joissa kasvoi eri ilmastovyöhykkeen kasveja. Alla oleviin valokuviin valitsin Victoria-kasvihuoneen kauneimmat kasvit. Kun Jagiellonian yliopisto täytti 600 vuotta v. 1964, niin juhlavuoden kunniaksi rakennettiin Jubilee-vesiallas Victoria Amazonica-lumpeelle. Victoria Amazonica-lumme on maailman suurin lummekasvi. Sen lehdet voivat olla halkaisijaltaan jopa 3 metriä ja kukka 40 cm. Lumpeen kukka avautuu yöllä valkoisena ja muuttuu seuraavana yönä vaaleanpunaiseksi. Allashuone oli kasvihuoneen upein yksittäinen huone. Lumpeiden, lootusten ja vesikasvien lisäksi orkideat kasvoivat samassa huoneessa. Allashuoneen kirkkain ”tähti” oli intianlootus. Intianlootuksesta on julkaistu oma  postaus.

Honkajärven lumpeet

Käymme entisellä kotiseudullamme Pohjois-Pohjanmaalla, Honkajärven rannalla sijaitsevalla kesämökillä pari kertaa vuodessa nauttimassa luonnon rauhasta ja savusaunomisesta. Pohjois-Suomessa lumme on huomattavasti harvinaisempi vesikasvi kuin ulpukka. Honkajärvi on poikkeuksellinen järvi, koska lumpeita kasvaa useamman hehtaarin alueella, mutta ulpukkaa ei juuri lainkaan. Joka kesäinen perinteeni on käydä ihailemassa lumpeita ja soutaa samalla Honkajärven ympäri noin neljän kilometrin lenkki. Tänä kesänä kauniit ja lämpimät kesäpäivät ovat olleet harvinaisia. Lähdin souturetkelle heti ensimmäisenä kauniina ja lämpimänä päivänä. Souturetkestä lumpeiden keskellä aurinkoisena päivänä jäi upea kesämuisto. ——————— Vertailun vuoksi alla on kuva toisesta suosikistani, Claude Monetin kuuluisasta lummelammesta Givernyssä Ranskassa. Kävin siellä kolmannen kerran toissa päivänä Pariisin matkan yhteydessä. Lummelampi on kauneimmillaan toukokuun alussa, kun visteria ja atsaleat kukkivat lammen rannalla. Lammessa kasvaa eri värisiä lumpeita, mutta järven vesi pitäisi puhdistaa, jotta kauniit lumpeet pääsisivät oikeuksiinsa.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha toukokuussa

Helsingin keskustassa sijaitseva Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha  on toiminut kaupunkilaisten virkistäytymispaikkana vuodesta 1829 lähtien. Neljän hehtaarin kokoinen ulkopuutarha  koostuu mm. kasvihuoneiden edustan muotopuutarhasta, kukkakasvien systemaattisesta osastosta, maantieteellisista alueista ja aistipuutarhasta. Kymmenen kasvihuonetta edustavat kukin eri kasvillisuusvyöhykettä kuten kosteaa sademetsää, kuivaa ja paahteista aavikkoa tai Välimeren aluetta. Ostin vuosikortin Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisiin puutarhoihin pari viikkoa sitten. Pyrin vierailemaan kummassakin puutarhassa kerran kuukaudessa. Tässä jutussa on valokuvia Kaisaniemen puutarhan toukokuun kauneimmista kasveista. Lummehuoneen näyttävin kasvi on parananjättilumme. Sen lehti voi kasvaa halkaisijaltaan noin kaksimetriseksi ja se kykenee kannattelemaan jopa aikuisen ihmisen painon. Jättilumme kukkii vain öisin. Ensimmäisenä yönä kukka avautuu valkoisena, sulkeutuu sitten päiväksi ja avautuu seuraavana iltana uudestaan vaaleanpunaisena. Eksoottisesta jadeliaanista on oma juttu                             Ulkopuutarhan kaunottaria olivat magnolia ja kukintaansa aloittelevat alppiruusut.