All posts tagged: päivänliljat

Elokuun puutarhakuvat

Tähän postaukseen on kerätty  ”1003 puutarhaa” Facebook-sivulla elokuun aikana julkaistut kuvat puutarhastani. Elokuun suurin ilonaihe oli valkoisen luonnon lumpeen kukkiminen vaaleanpunaisin kukin. Lumpeessa oli kolme nuppua, jotka yksitellen avautuivat vaaleanpunaisina kukkina. Odotan jo jännittyneenä, minkä värisin kukin lumme kukkii ensi kesänä. Herukoiden, karviaisten ja Ria-mansikan runsas sato on ilahduttanut elokuussa. Olen käynyt poimimassa tuoreet marjat pensaista joka päivä.

Heinäkuun puutarhakuvat

Tähän postaukseen on kerätty  ”1003 puutarhaa” Facebook-sivulla heinäkuun aikana julkaistut kuvat puutarhastani. Ankaraa talvea seurasi kesällä suuri kirvainvaasio. Suomeen muutti miljardeittain kirvoja etelästä. Hyönteisten massamuutto näkyi jopa Ilmatieteen laitoksen tutkakuvassa. Alkukeväällä näytti, että valtaosa jaloruusuista ja kärhöistä olisi kuollut. Suurin osa alkoi ilokseni kasvamaan, mutta paljon normaalia myöhemmin. Ilo oli osittain ennen aikaista, koska kirvat hyökkäsivät mm. ruusujen, lumipalloheisien, hedelmäpuiden ja jopa kärhöjen kimppuun. Kirvojen määrä oli niin valtava, ettei niitä saanut tapettua perinteisellä mäntysuopaliuoksella eikä myrkylläkään. Kirvojen hyökkäyksen kohteeksi joutuneet kasvit kärsivät ja kukkivat normaalia vähemmän. Muutama kärhö lakastui kokonaan. Kun joku kasvi alkoi vaikeuksien jälkeen kukkimaan, niin sen kukinnasta osasi iloita paljon normaalia enemmän. Kesän marjasato on ollut ilahduttavan runsas. Mansikoilla herkuttelimme runsaasti joka päivä ja pakastamiseenkin riitti parikymmentä litraa. Jatkuvasatoisessa Ria-mansikassa on nyt toinen, pienempi sato kypsymässä. Punaherukoita poimin parikymmentä litraa. Musta- ja viherherukkapensaat ovat vain parin vuoden ikäisiä, joten niistä riitti marjoja vain maisteltavaksi. Valkoherukan marjat kärsivät kuivuudesta: ne olivat minikokoisia ja osa kuivaneita. Runsas karviaissato on juuri kypsynyt. Tyrni tekee pienen sadon tänä kesänä. Suojasin tyrnin kanaverkolla, koska viime kesänä linnut söivät tyrnin marjat niin tarkkaan, että jäljelle jäi vain yksi marja.

Kuuran koristamat kukat

Krakovan matkamme loppuaikana olivat syksyn ensimmäiset yöpakkaset Suomessa, joten puutarha näytti kotiinpaluun jälkeen täysin erilaiselta kuin ennen matkaa. Lähes kaikki kesäkukat ja perennat olivat paleltuneet, ainoastaan asterit kukkivat entiseen tapaan. Matkalta paluu kotiin on aina vähän haikeaa. Vielä haikeammaksi paluun teki tällä kertaa, että kesän loppumisen näki niin konkreettisesti puutarhassa. Nämä valokuvat on otettu eilen, kun aamullakin oli vielä -8 C pakkasta.

Elokuun lopussa kukkivat perennat

Hortensiat ovat elokuun lopussa puutarhani näyttävimmät kasvit. Varsinkin valkoiset hortensian kukat ovat kauniita elokuun hämärtyvässä illassa. Yläkuvassa oleva Annabelle-pallohortensia kukkii runsaasti valtavankokoisin puolipallon muotoisin kukin sateisen kesän ansiosta. Osittain vaaleanpunertava Vanille Fraise hortensia kukkii myös kauniisti. Ostin viime syksynä alennusmyynnistä vaaleanpunaisia ja valkoisia liljoja, mutta monet niistä ovat kukkiessaan osoittautuneet olevan aivan jotain muuta lajia kuin ostin. Aluksi kukkivat keltaiset ja valkoiset liljat, nyt myös pari kaunista vaaleanpunaista liljaa. Ruusut ovat kukkineet runsaasti koko heinä-elokuun ja kukinta jatkuu lähes yhtä runsaana vieläkin. Tämän ruusun kuvasin ilta-auringon viimeisten säteiden valossa. Alla olevaan valokuvaan on kerätty lähes kaikkien syysleimujeni kukat. Valokuvan ottamisen jälkeen huomasin, miten hyvin syysleimujen värit sointuvat toisiinsa. Kaikkein  pienin valkoinen ja suurin pinkki kukka ovat maatiaissyysleimujen kukkia, muut jalostettujen syysleimujen kukkia. Kävin viime viikolla Muhevaisen ja Puutarhanikkareiden puutarhamyymälöissä katsomassa löytyisikö sieltä kivoja uusia perennoja uuteen pionipenkkiin pionien seuraksi. Ostin kymmenkunta perennaa, joista kaunein oli tämä ”Butterfly Kisses” kaunopunahattu.   Purpurea Plena Elegans kärhö kukkii kauniisti pionipenkin yläpuolella matalaan köynöstukeen tekemässäni jatko-osassa. Sain viime kesänä lahjaksi kaksi Purpurea Plena Elegans kärhöä. Tämä kärhö oli muutaman vuoden vanha ja se kukkii normaalikokoisin kukin. Viime kesän …

Syksyn pihatyösuunnitelmia

Terveiset Berliinin puutarhamatkalta! Palasimme viime yönä neljän päivän matkalta, jonka käytin kokonaan Berliinin ja Potsdamin puutarhojen ihailuun. Kävin neljän päivän aikana kahdeksassa puutarhassa, mm.  kuuluisassa Sanssoucin linnan puutarhassa, Charlottenburgin linnan barokkityylisessä puutarhassa, englantilaistyylisen Cecilienhofin linnan puutarhassa ja Gärten der Welt:ssä, johon on rakennettu lähes kymmenen erityylistä  (kiinalainen, japanilainen, italialainen…) puutarhaa. Kunhan saan käytyä läpi yli 600 ottamaani puutarhakuvaa ja valittua niistä parhaimmat, niin kirjoitan omat jutut kustakin puutarhasta syksyn pimenevinä iltoina. Jätin tänä kesänä valtaosan puutarhan muutoksista tehtäväksi loppukesästä. En halunnut istuttaa perennan taimia alkukesästä, jotta matkojemme aikana naapurimme ei tarvitsisi huolehtia uusien taimien kastelusta. Alla on kuva viime vuonna tehdystä uudesta perennapenkistä. Mieheni osti mullan toimittajalta, joka toimittaa multaa pääosin julkiseen piharakentamiseen ja mullan ostaja huolehtii itse mullan lannoittamisesta ja kalkitsemisesta. Huomasin multaongelman vasta viime kesän lopulla, kun ihmettelin miksi istuttamani perennat ja auringonkukat eivät kasva. Olen lannoittanut ja kalkinnut perennapenkkiä runsaasti keväällä ja kesällä. Lannoitus näyttää auttaneen, koska perennat ja kärhöt kasvavat suhteellisen hyvin, mutta kalkitus ei ole vielä tehonnut. Perennapenkkiin on kasvanut runsaasti sammalta ja sen poistaminen on syksyn tärkein tehtävä. Jos tiedät hyvät keinot sammaleen poistamiseen, niin auttaisi kovasti, …