Muut

Matkamessut ulkomaalaisen nuoren silmin

Vietin matkamessuilla toisen päivän kanadalaisen vaihto-oppilaamme kanssa ja perehdyin matkamessujen antiin nuoren kansainvälisen naisen silmin.  Kiersimme tutustumassa Suomen, Euroopan sekä Emman entisten kotimaiden messuosastojen tarjontaan sekä katsomassa muutaman tanssiesityksen.

Emma on ehtinyt asua monessa maassa yliopistossa professoreina työskentelevien vanhempiensa ja nuoremman veljensä kanssa. Hän on syntynyt Oxfordissa Englannissa, asunut pikkulapsena Indonesiassa ja muuttanut nykyiseen kotimaahan Kanadaan 3-vuotiaana. Vanhempien sapattivuoden aikana Emman perhe asui Englannissa, Australiassa ja Filippiineillä.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt miten erinomaista palvelua saimme erityisesti Suomen messuosastoilla, kun esittelin Emman kanadalaisena vaihto-oppilaana ja kerroin, että haluaisin messuesittelijöiden kertovan Emmalle heidän kotiseutunsa parhaat matkailuvinkit.

Joillakin messuosastoilla oli pieniä lahjoja, jota jaettiin ”VIP-messuvieraille” kuten kaukaisesta maasta tulevalle vaihto-oppilaalle. Emma sai lahjaksi aika monta pinssiä, pienen hiotun ametistin ym.

Luoston osastolta Emma sai muistoksi ametistikaivoksesta löydetyn ”onnen ametistin”

Emma on matkustanut vaihto-oppilasaikana mm. Lapissa (Muonio ja Rovaniemi), Etelä-Suomessa (Helsinki ympäristöineen, Turku, Tampere ja Porvoo), Tukholmassa ja Tallinnassa.

Emma haluaisi käydä vielä Naantalissa, Ahvenanmaalla, Oulussa, Rovaniemellä, Kilpisjärvellä, Itä-Suomessa (Joensuu, Mikkeli ja Kuopio), suomalaisissa linnoissa (Savonlinna, Suomenlinna ja Hämeenlinna) sekä nähdä Saimaan norppia ja revontulia.

Muumit ovat tuttuja Emmalle, joten kävimme katsomassa pienikokoista Muumimaailmaa Naantalin osastolla.

Kuuluisa raumalainen pitsi tuli tutuksi Rauman osastolla

Kävimme katsomassa kolme tanssiesitystä: argentiinalaista tangoa sekä indonesialaisia ja malesialaisia kansantansseja.

Emma olisi halunnut nähdä suomalaista tangoa. Pienenä vinkkinä Seinäjoen messuosastolle: Seinäjoen tangomarkkinat voisivat mainostaa tapahtumaansa järjestämällä perisuomalaisen tangoesityksen ulkomaalaisten kävijöiden iloksi matkamessuilla.

Emman entisen kotimaan, Indonesian, kansantanssiesityksen lopuksi muutama henkilö yleisön joukosta (mm. Emma) kutsuttiin mukaan tanssimaan.

Perjantaina kävin muutamalla messuosastolla kyselemässä vinkkejä tuleville ja haaveissa oleville puutarhamatkoille.

Varasin jo syksyllä tarjouslennot Bolognaan miehelleni, siskolleni ja itselleni kevääksi. Alun perin tarkoituksena oli tehdä Toscanan ja Ligurian kiertomatka. Kun löysin netistä listan Italian 12 kauneimmasta puutarhasta, niin harkitsin matkareitin muuttamista. Alkuperäisen matkareitin varrella sijaitsee vain yksi Italian kauneimpiin kuuluva puutarha, mutta reittiä muuttamalla pohjoisemmaksi, matkalla pääsee käymään viidessä Italian kauneimpiin kuuluvassa puutarhassa:
2. Villa Carlotta, Tremezzo, Lake Como
4. Villa Taranto Gardens, Pallanza, Lake Maggiore
6. Parco Teresio Olivelli, Tremezzo, Lake Como
7. Isola Bella gardens, Borromean islands, Lake Maggiore
8. Giardini di Giusti, Verona

Käytyäni kyselemässä lisätietoa Lago Maggioren messuosastolla ym. puutarhoista, niin matkasuunnitelman muutos vahvistui.

Sain Lago Maggioren messuosastolla messujen ainoat puutarhaesitteet. Molemmat esitteet kertoivat juuri niistä puutarhoista, joihin haluan mennä tutustumaan keväällä.

LagoMaggiore

Matkamessujen parhaat pisteet puutarhatietämyksestä ja -esitteistä menivät Lago Maggioren messuosastolle

Seuraavat puutarhakohteet ovat vasta haaveita, koska mitään konkreettisia matkasuunnitelmia ei ole.

Olen kuullut, että Tarton kasvitieteellinen puutarha on näkemisen arvoinen ja siellä on aika paljon pioneja. Kävin kysymässä puutarhasta Viron osastolta, mutta en saanut mitään muuta lisätietoa kuin Tarton kartan, johon messuesittelijä merkitsi puutarhan sijainnin.

Tartto sijaitsee niin lähellä Virossa, että kasvitieteellisessä puutarhassa olisi helppo pistäytyä parin päivän matkalla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla ensi tai seuraavana kesänä.

Viron messuosaston esittelijät olivat pukeutuneet hienoihin kansallispukuihin

Thaimaan osastolta kävi kysymässä tietoa Chiang Maissa järjestettävistä Pohjois-Thaimaan suurimmista kukkafestivaaleista, jotka järjestetään joka vuosi helmikuun alussa. Sain mukani vain Chiang Main yleismatkaesitteen ja vinkin, mistä nettiosoitteesta saa lisätietoa kukkafestivaaleista.

Matkustamista Chiang Main kukkafestivaaleille harkitsin jo tänä vuonna. Koska aloin tutkimaan Pohjois-Thaimaan matkavaihtoehtoa vasta joulukuussa, niin en saanut enää tarjoushintaisia suoria lentoja Bangkokiin.

Koska matkustamme paljon, niin varaan lennot, hotellit ym. lähes aina tarjouksesta. Dubai Miracle Garden voitti Chiang Main kukkafestivaalit tällä kertaa, koska Dubaihin oli tarjolla edullisia lentoja. Koska aiomme matkustaa joka tapauksessa molempiin paikkoihin, niin matkojen järjestyksellä ei ole väliä.

Thaimaan osastolla esiteltiin vihannesten kaiverrusta. Yhden ison hedelmän kaivertaminen kestää kaksi tuntia

Kävin kysymässä Japanin osastolta neuvoa, voiko Japanin matkan suunnitella siten, että samalla matkalla näkisi kirsikoiden, visterian ja pionien kukkinan. Juttelin Japanin puutarhaspesialistin kanssa, joka toimii myös Olympia-matkatoimiston oppaana. Suunnitelma saattaisi onnistua, jos matkan aloittaisi Pohjois-Japanista, jossa pääsisi ihailemaan myöhäistä kirsikan kukintaa ja matkustaisi sen jälkeen etelämmäksi ihailemaan pionien ja visterian kukintaa.

Kun kyselin tarkempia tietoja Kawachi Fuji puutarhan visteriatunnelista ja Daikoshiman Yuushien pionipuutarhasta, niin opas kertoi, ettei tunne ko. puutarhoja. Opas antoi minulle yhteystietonsa ja minä lähetän hänelle kotisivujen linkit ko. puutarhoihin. Harvemmin tietoa messuilla vaihdetaan näin päin.

Sain oppaalta hyvän vinkin Japanin lennoista. Jos Japanissa haluaa lentää sisäisiä lentoja, niin kokonaisuutena on edullisempaa lentää Japan Airlines:llä (JAL) Helsingistä Japaniin, koska tällöin JAL:n sisäiset lennot ovat huomattavasti edullimpia kuin siinä tapauksessa, että lentäisi Finnairilla Japaniin ja vain sisäiset lennot JAL:lla.

Japanin kirsikankukka-pioni-visteriamatka toteutunee Chiang Main kukkafestivaalimatkan jälkeen, koska edellisestä Japanin puutarhamatkasta on aikaa vain reilu vuosi.

Messuvierailijat saivat pukeutua Japanin osastolla kesäkimonoon eli yukataan

Viime vuoden matkamessuilla kävin kuuntelemassa Satu Rämön esityksen Islannin matkavinkeistä. Esityksen innoittamana teimme matkan Islantiin huhtikuun alussa tavoitteena käydä katsomassa Islannin tärkeimmät luonnon nähtävyydet kerran elämässä.

Islannin luonto oli niin upea ja ainutlaatuinen, että jo matkan aikana innostuimme ajatuksesta matkustaa uudelleen Islantiin ja kiertää saari ykköstietä (1300 km) pitkin noin 1,5 viikossa.

Kyselin matkavinkkejä saarikierrokselle jo Reykjavikissa, kävin kuuntelemassa näillä matkamessuilla Sadun haastattelun ”Luontomatkailijan Islanti”, kävin kyselemässä Sadulta lisää vinkkejä esityksen jälkeen, ostin Sadun uusimman kirjan ”Islantilainen voittaa aina”, kävin kyselemässä matkavinkkejä Islannin messuosastolta ja keräsin lähes kaikki Islannin esitteet.

Islannin matkan selvityksen jälkeen on aika todennäköistä, että matkustamme Islantiin joko tänä tai ensi syksynä kesäsesongin jälkeen. Satu kertoi, että syys-lokakuussa on lähes yhtä hyvä matkustusaika kuin kesäsesongin aikana, jolloin hinnat ovat korkeimmat, hotellihuoneiden saaminen vaikeinta ja kotimaassa on puutarhakausi parhammillaan.

Mondon päätoimittaja Kati Kelola haastattelee Satu Rämöä Mondon lavalla aiheesta ”Luontomatkailijan Islanti”

Islannin luontokohteet olivat näkyvästi esillä Islannin messuosastolla

Nämä matkamessut olivat virkistävä poikkeus verrattuna siihen, miten normaalisti etsin tietoa matkamessuilla ja millä messuosastoilla vierailen.

Yritin kokea matkamessut nuoren ulkomaalaisen silmin ja onnistuinkin siinä mielestäni aika hyvin: löysin uusia ja inspiroivia kotimaisia matkakohteita,  tutustuin Emman entisiin kotimaihin messuosastoilla ja siinä sivussa löysin myös muutaman toteuttamisen arvoisen puutarhamatkaidean. Emman kanssa koetut matkamessut olivat ikimuistoiset ja tulen muistelemaan niitä usein.

1 kommentti

  1. Ystäväni veljellä on asunto Maggioren rannalla ja niinpä olen nähnyt paljon kuvia Isola Bellasta ja myös noista muista Italian järviseudun puutarhoista. Heti kun voitan lotossa, kasaan itseni ja läheiseni kuormaan ja muutan sinne suunnalle.

    Tykkää

    • Maisemat näyttävät Italian järviseuduilla niin upeilta, että kyllä siellä kelpaisi asua sekä nauttia maisemista ja puutarhoista.

      Tykkää

  2. Ota yhteyttä kun olet buukannut matkasi Lago Maggiorelle! Huhtikuun loppu tai toukokuun alku on ihan mahtavinta aikaa.

    Tykkää

    • Kiitos Piriot! Ihanaa saada matkvinkkejä Lago Maggioren alueen erinomaisesti tuntevalta hengenheimolaiselta 🙂 Laitan sinulle sähköpostia lähiaikoina.

      Liked by 1 henkilö

  3. Ihania matkasuunnitelmia! Islanti on ollut minullakin haaveissa jo pitkään, ja alustavasti sovimme miehen kanssa, että lähdemme kiertämään saarta kesällä 2017. Olipa hyvä vinkki, että Islantiin voisi matkata myös hieman syksymmällä (ja maksimoida kesällä puutarhassa vietetty aika :)).

    Tykkää

    • Ihanaa kuulla, että Islannin matka on teillä toteutumassa. Jos haluat välttää kesäsesonkia, mutta matkustaa islantilaisittain hyvään aikaan, niin kannattaa matkustaa joko ennen sesonkia toukokuusta kesäkuun puoliväliin tai sesongin jälkeen syys-lokakuussa. Jos oma puutarhan hoito ei ”rajoita” matka-ajankohdan valintaa, niin toukokuu – kesäkuun alku olisivat syksyä parempia vaihtoehtoja, koska silloin päivät ovat pidemmät kuin syksyllä (toukokuussa valoisaa aikaa 18 h, kesä-elokuu keskimäärin 20 h, syyskuussa 13 h, lokakuussa 9 h).
      Islannin lämpötilat ovat suomalaisittainkin viileitä. Keskilämpötilat: toukokuu +6 C, kesäkuu +9 C, heinä-elokuu + 10 C, syyskuu +7 C ja lokakuu +4 C.
      Kun kopioin Islannin messuosaston antaman infokortin säätietoja, niin omaksi matka-ajankohdaksi valikoitui syyskuun alkupuoli. Lokakuussa päivät ovat lyhyet ja viileämpää kuin syyskuussa.
      Infokortin mukaan syys-lokakuussa voi nähdä jo revontulia, vaikka parhaat kuukaudet revontulien näkemiseen ovat joulu-helmikuussa. Satu kertoi, että on ihanaa katsella revontulia samalla kuumassa lähteessä istuen :).
      Viileät lämpötilat eivät niinkään haittaa, vaan erittäin kova tuuli, joka tekee säästä välillä äärettömän kylmän. Tärkeintä on ottaa mukaan hyvälaatuiset tuulen- ja sateenpitävät vaatteet ja kengät, joilla pärjää säässä kuin säässä.

      Tykkää

  4. Molley says

    Islanti on viehättävä matkakohde ja siellä tuntuu ja näyttää siltä kuin kulkisi aina luonnonpuistossa tai -puutarhassa. Tein sinne viikon matkan keväällä 2000 ja silloin siellä oli hyvin keväistä ja lämmintäkin. Edellisenä viikkona oli satanut ja sadehan siellä tulee vaakasuoraan.

    Tykkää

    • Islanti on ainutlaatuinen maa, Euroopasta ei löydy mitään vastaavaa.
      Sinulla on ollut hyvä tuuri säiden suhteen, taitaa olla aika harvinaista että viikon matkalla säästyy suuremmilta vesisateilta.

      Tykkää

  5. Messut näyttivät mielenkiintoisilta!
    Onkin hyvä miettiä näitä kotimaankin kohteita ulkomaalaisen silmin. Moni meille itsestäänselvä asia, on kovin eksoottista ulkomaalaiselle.
    Minäkin haaveilen Italian matkasta, sekä Sveitsin, Itävallan, Ranskan, Kanadan…ym.
    Mutta suurimmat elämykset olen kokenut Japanissa ja Uudessa Seelannissa. Niihin voisin matkata aina vain uudestaan….

    Tykkää

    • Olen lukenut ja kuullut useammalta henkilöltä, että tänä vuonna matkamessut olivat normaalia vaisummat, mutta me löysimme paljon mielenkiintoisia kohteita sekä kotimaasta että ulkomailta.
      Viime vuonna koetut Japanin puutarhat kuuluvat myös minun suurimpiin puutarhaelämyksiin. Uuden Seelannin matkasta vasta haaveilen.
      Japanin mielenkiintoisia puutarhapostauksia löysin blogistasi, mutta en Uudesta Seelannista. Oletko kirjoittanut Uudesta Seelannista blogiisi? Jos olet, niin millä tunnisteella Uuden Seelannin postaukset löytyvät?

      Tykkää

  6. Olet kuin oletkin menossa Italiaan! Italia on sydämessäni aina matkakohteissa ensi sijalla, koska opiskeluaikoina tuli asuttua siellä muutama kesä. Odotan jo kuviasi matkan varrelle osuvista puutarhoista. Katsoin heti tuon linkin Italian 12 kauneimmasta puutarhasta ja siellähän oli myös ihana Ninfa, pitkäaikainen matkahaaveeni, vaikka se ei klassinen italialainen puutarha olekaan.

    Tykkää

    • Olen menossa keväällä Italiaan ja matkan ennakko-odotukset ovat korkealla 🙂
      Ninfa on myös minun matkahaaveeni. Italian 12 kauneimman puutarhan listalla oli mainittu suuri puupionipuutarha lähellä Ninfaa. Ei tarvitse matkustaa Kiinaan saakka, jotta näkisi paljon puupioneja. Siinä olisi kaksi hienoa toisiaan täydentävää puutarhakohdetta lähellä Roomaa.

      Tykkää

  7. Päivitysilmoitus: Mikkelin seudun puutarhamatkakohteita | Kirjamatkat

Kommentointi on suljettu.