Puutarhani

Kärhötuki heinäseipäistä ja hevosenkengistä

Löysin syksyllä sattumalta netistä kuvan hevosenkengistä tehdystä pionituesta ja ihastuin sen kauneuteen. Halusin tehdä samanlaisia pionitukia metallitöiden kurssilla kansalaisopistossa. Myöhemmin keksin, että samoja ”hevosenkenkäkukkia” voi käyttää myös kärhötukien tekemiseen.

Käytettyjen hevosenkenkien etsiminen kesti pari kuukautta, ennen kuin sain hankittua ne hyvän ystäväni avustuksella hänen tyttärensä ratsastustallilta. Matkaa ratsastustallille oli edestakaisin yli 450 kilometriä. Koska meillä sattui tulemaan muutakin asiaa ko. paikkakunnalle, niin noudimme hevosenkengät samalla kertaa muutama viikko sitten.

talli ja hevosenkengät

Kuten valokuvasta näkyy, niin hevosenkengät ovat erittäin likaisia. Pesin hevosenkengät kahteen kertaan: harjasin ne juuriharjalla puhtaaksi ja puhdistin reiät metallipiikillä. Likaveden kaadoin nurmikolle lannoitteeksi.

Hevosenkenkien puhdistamisessa oli melkoinen työ, mutta positiivisena yllätyksenä hevosenkengät olivat pesun jälkeen suorastaan kauniisti ruostuneita.

Koska minulla ei ole vielä tarvittavia materiaaleja pionitukien jalkoja varten, niin aloitin kärhötuen tekemisellä.

Hitsasin hevosenkengistä 3-lehtisen apilan ja 6-terälehtisen kukan.

hevosenkenkäkukat

Pystytin kärhötuen kolmesta heinäseipäästä, yllä olevista hevosenkenkäkukista ja yhdestä hevosenkengästä.

Laitoin heinäseipäät lumikinokseen sopivalle etäisyydelle toisistaan. Laitoin alimmaiseksi 6-kenkäisen kukan, siten että heinäseiväs on kukan joka toisessa terälehdessä. Seuraavaksi laitoin 3-kenkäisen kukan ja ylimmäksi yhden hevosenkengän pitämään heinäseipäät yhdessä.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Vanhoista harmaantuneista heinäseipäistä ja ruostuneista hevosenkengistä tehty kärhötuki sopii hyvin mökkipuutarhani tunnelmaan. Tulisipa kesä pian ja pääsisi katsomaan, kuinka kärhöt kiipeilevät uutta köynöstukea pitkin.

kärhötuki

2 Comments

    • Kiitos! Minulla on paljon erilaisia ideoita hevosenkenkien käyttöön, kunhan hitsaustaidot kehittyisivät. En ole tullut ajatelleeksi, että hevosenkengissä on onnea tuova puoli 🙂

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.