Iso-Britannia, Puutarhamatkailu ulkomailla

BBC Gardeners’ World Live puutarhamessut – RHS:n kukkamarkkinat

Koska kevät on puutarhamessujen aikaa, niin julkaisen pari juttua ja valokuvia BBC Gardeners’ World Live -puutarhamessuilta, jotka järjestettiin Birminghamissa viime vuoden kesäkuussa.

Puutarhamessuilla oli perinteisten puutarhamyyjien lisäksi mm. kymmenen mallipuutarhaa ja yhdeksän perennapenkkiä. Messuilla järjestettiin puutarha-aiheisia luentoja, joita tosin en ehtinyt käydä kuuntelemassa. Puutarhamessujen lisäksi yksi suuri messuhalli oli varattu ruokamessuille.

Messualueen koristelua, taustalla RHS:n kukkamarkkinahalli

Messualueen koristelua, taustalla RHS:n kukkamarkkinahalli

RHS:llä (Royal Horticulture Society eli kuninkaallinen puutarhan hoitoyhdistys) oli oma suuri messualue (”kukkamarkkinat ja kasvikylä”), jonne yhdistys oli valinnut 80 taimitarhaa esittelemään ja myymään kasveja.

RHS:n kukkamarkkinoilla olivat mukana Englannin parhaimpiin kuuluvat taimitarhat, joten kasvien laatu ja valikoima olivat erittäin korkeatasoisia. Taimitarhat oli valittu siten, että ne tarjosivat mahdollisimman monipuolisen valikoiman erilaisia kasveja eikä samaa kasvilajia ollut myynnissä kuin muutamalla taimistolla.

Tässä valokuvakooste  RHS:n kukkamarkkinoiden tarjonnasta. Osa kuvista on julkaistu aikaisemmin 1003 puutarhaa Facebook-sivulla.

RHS:n kukkamarkkinahalliin mentäessä ensimmäisenä näkyi David Austin ruusujen osasto

Hortensian kukkien erilaisia muotoja

Upeat lilja-asetelmat

Kerrottu liljakaunotar

Kerrottu liljakaunotar

Näin ensimmäistä kertaa upeita jättikrysanteemeja Japanin ulkopuolella

Osa kaktuksista kukki niin runsaasti, että varsinaista kasvia ei juuri nähnyt

Ihastuin kaktuksen raidallisiin kukkiin

Samaan käynöstukeen oli istutettu eri köynöslajeja

Kärhöt ovat lempiköynöksiä, joten tutkin kaikki myynnissä olevat kärhölajit

Kiva idea myydä valmiita kivikkoasetelmia

Orkidealla on hämmästyttävän runsaasti kukkia

Järjestelmällisen puutarhurin ihanne: kaikki kukat kasvavat täsmälleen samankorkuisiksi ja muodostavat selkeitä kokonaisuuksia

Pelargonioiden värikirjoa

Pariin telttahuoneeseen oli tehty pioninäyttely monipuolisella rekvisiitalla

Pioni on yksi suosikkiperennani, joten ihailin niitä pitkään näyttelyssä

Keijunkukkien värikkäiden lehtien ansiosta niistä saa näyttävän istutuksen yksinäänkin

Hempeän kauniit verenpisarat

Heinät olivat trendikasveja: lähes joka mallipuutarhassa kasvoi heiniä

Herkulliset vihannesasetelmat innostavat hyötyviljelyyn

Puutarhamessujen kukka-asetelmat myytiin edulliseen hintaan messujen viimeisenä päivänä. Yksi mies oli ostanut niin suurikokoisen lilja-asetelman, että hän ei nähnyt mitään sen takaa. Hänen kaverinsa käveli vieressä ja neuvoi, mihin suuntaan pitää kävellä. Olisin halunnut nähdä sen henkilön ilmeen, joka sai tämän liljakimpun lahjaksi 🙂

Seuraavassa jutussa on valokuvia messujen mallipuutarhoista.

10 Comments

  1. Hengästyttävän kaunista!
    Monia minunkin suosikkeja kuvissa; mielettömät kärhöt & köynnökset, suloinen verenpisara ja kauniit keijunkukat!
    Piti katsoa kuvat moneen kertaan 🙂

    Tykkää

  2. Upea olisi päästä joskun tuonne, ihania kuvia! Heiniä olen paljon miettynyt, nyt täytyy tänä kesänä kokeilla sopivaan kohtaan:)

    Tykkää

    • Heinät olivat suosittuja kasveja messujen mallipuutarhoissa. Minäkin hankin ensimmäiset heinät puutarhaani viime kesänä.

      Tykkää

  3. Oi, mitä ihanuuksia!
    Outo juttu, yhtäkkiä en enää saakaan ilmoituksia uusista postauksistasi. Liittyyköhän se jotenkin bloggeriin tämän kuun alussa tehtyihin muutoksiin? Täytyy tutkia. Huomasin asian vasta tänään, kun törmäsin FB:ssä postauksestani.

    Tykkää

    • Olen huomannut, että WordPressissä on ollut ongelmia viime aikoina. Voi olla, että vika on WordPressissä ja se ei lähetä ilmoituksia uusista postauksista 😦 Facebookissa ne kuitenkin näkyvät.

      Tykkää

      • Siinä mielessä harmillista, että niin moni puutarhabloggaaja ei kuitenkaan ole facessa, josta löytäisi ilmoituksen postauksestasi.

        Tykkää

Kommentointi on suljettu.