Puutarhani

Timantteja lumihangella

Viikonloppuna ja tänään on ollut niin hienoja aurinkoisia talvipäiviä, että olen kiertänyt valokuvaamassa puutarhassa ja lähiympäristössä.

Auringonpaiste sai lumikiteet kimaltamaan kuin sadat pienet timantit lumen pinnalla.

Lumen pinnalla oli myös toinen erikoinen ilmiö. Muutama päivä sitten satoi lumihiutaleiden sijasta minikokoisia ”lumipalloja”.

Alla tunnelmia puutarhastani helmikuun parina viimeisenä päivänä.

Lumihangen pinta ”lumipallosateen” jälkeen

pupujussi

Pupujussi on käynyt tutkimassa pihalla potentiaalisia ruokapaikkoja

Suosikkikukkani Edelweissin eli Euroopan alppitähden kuivunut kukka ilahduttaa talvellakin

Leikattu hortensia näyttää varjojen ansiosta veistokselliselta

Maksaruohojen kukinnot kurkistavat lumen keskeltä

Rakentamattoman naapuritontin komeat koiranputket ovat olleet tämän talven kuvatuimpia talventörröttäjiä

Ikuistan kärhöjen siemenhahtuvat jokaisella valokuvauskierroksella

Japanilainen varjostinkuusi on kärsinyt talvesta, koska unohdin peitellä sen syksyllä

Herttavuorenkilven lehti tuo väriä talviseen puutarhaan

heinamattaat

Talven aikana ruskistuneet heinämättäät koristavat rantaa

Aurinkoinen ja kaunis talvipäivä päättyi upeaan auringonlaskuun

Reilun kolmen kuukauden urakka on takanapäin ja kaksi satasivuista valokuva-albumia Dubain ja viime vuoden matkoista (lukuunottamatta Islantia ja Englantia) on valmiina. En arvannut etukäteen, miten suuri työmäärä on valita yli 5000 valokuvasta noin 800 parasta ja tehdä niistä mahdollisimman edustavat valokuva-albumit.

Valokuva-albumien teon jälkeen jää enemmän aikaa blogijuttujen kirjoittamiseen. Koska tämän vuoden puutarhamatkailukausi alkaa pääsiäisenä, niin yritän saada viime kauden puutarhajutut julkaistua valokuvapainoitteisina Berliinin ja Pariisin matkojen osalta maaliskuussa.

8 Comments

  1. Pelästyin ihan kun alppitähti näytti karvaiselta hämähäkiltä!
    Hienoa, että olet puurtanut valokuva-albumien parissa! Olen tehnyt kokonaisen yhden kuvakirjan, ja sen valmistumiseen meni jotakuinkin vuosi 🙂 Juurikin valinnan ja sommittelun vaikeuden takia.

    Tykkää

    • ”Kauneus on katsojan silmissä” pätee hyvin alppitähteen, koska näin sen mielessäni kesäisenä kukkana harmaan kuivuneen kukan/”hämähäkin” sijasta 🙂
      Valokuva-albumit ovat haastavia tehdä, koska niiden tulisi olla mahdollisimman kauniita tai oikeastaan lähes täydellisiä 🙂

      Tykkää

  2. Minä sitten tykkään noista heinämättäistä. Joka kerran niissä on jotain inhimillistä. Kuin peikkojen päitä.
    Oletpa tehnyt aikamoisen urakan kuviesi kanssa. Kuvakirjan kyllä tekee, kunhan ensin saa plarattua siihen tarvittavat kuvat ja siinä saa kyllä aikaa kulumaan.

    Tykkää

    • Heinämättäät ovat ihania. Olen tuonut ne kotiseudultani Pohjois-Suomesta.
      Kuvien valinnassakin on iso työ. Sen lisäksi tarvittaessa suoristin kuvat, rajasin ne uudelleen ja muutin kuvien valaistusta…

      Tykkää

  3. Sullon varjostinkuusi. Son ihanan erikoosen näkööne. Oon taimistolla sitä ihaallu. Jos asuusisin suajaasemmas paikas, kokeelisin varmasti. Yritän kans teherä kuvakirijaa viimmevuaren puutarhakuvista. Ei oo koskaa tihkaassu nii ku ny. Kuvia on aiva liian palio.

    Tykkää

    • Varjostinkuusi on hauska kasvi. Ostin varjostinkuusen Vakkataimesta Porin läheltä. Koska se menestyy siellä, niin menestyisi varmaankin teilläkin.
      Filmikameroissa oli se hyvä puoli, ettei valokuvia tullut koskaan otettua liikaa ja kuvien valinta valokuva-albumeihin oli helppoa.

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.