Puutarhamatkailu ulkomailla, Viro

Türin kukkamarkkinat

Kävin puutarhaystäväni kanssa Türin kukkamarkkinamatkalla kolme vuotta sitten. Kukkamarkkinoista jäivät niin hyvät muistot, että kun Rikkaruohoelämää-blogin Between vinkkasi Taxiladyn järjestämästä  Türin kukkamarkkinoiden päivämatkasta, niin olin heti valmis lähtemään Betweenin kanssa matkalle.

Türin kukkamarkkinat järjestetään tänä vuonna 39. kerran Türin kaupungissa Keski-Virossa 20-22.5.2016.

Alun perin suuri osa myyjistä oli paikallisia puutarhaharrastajia, jotka myivät markkinoilla kotipihalta kaivettuja jakotaimia tai omien kesäkukkien ja perennojen siemeniä.  Yritysten osuus myyjistä kasvaa vuosi vuodelta. Virolaisten puutarhaliikkeiden lisäksi markkinoilla on myös latvialaisia, liettualaisia ja jonkin verran myös muualta Euroopasta tulleita myyjiä.

Kaksi vuotta sitten viimeisenä markkinapäivänä oli aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, joten markkinoilla oli mukava kierrellä ja katsella tarjontaa.

Kukkamarkkinoilla oli rento meininki, koska suuri osa myyjistä oli levittänyt taimitarjontansa nurmikolle auton viereen.

takakonttikauppa

Kukkamarkkinoilla oli myytävänä runsaasti erilaisia kesäkukkia taimina tai osa myös valmiiksi ruukkuihin istutettuna.

orvokit

kesakukkatarjonta

Vain harvoilla myyjillä oli näin hieno esite myytävistä taimista.

paivanliljat

Kaksi vuotta sitten pioniharrastukseni ei ollut vielä lähtenyt lapasesta, joten tämä pionin taimi jäi myyjän pöydälle ja vain muisto pionista lähti mukaani valokuvan muodossa.

pioni

Viron kuuluisin kärhöjen jalostaja ja kasvattaja, Kivistikin perhe, myi markkinoilla monipuolista valikoimaa kärhöjä, jotka olivat Suomen hintatasoon verrattuna edullisia.

En ostanut markkinoilta kärhöjä, mutta olen käynyt kerran vierailulla Kivistikin kärhötilalla ja ostanut sieltä kymmenkunta kärhöä. Kivistikin kärhöt on jalostettu menestymään Pohjois-Euroopan oloissa, joten ne kasvavat hyvin Suomessa.

karhot

Kukkamarkkinoilla oli myynnissä kaikkia mahdollisia kasveja, jotka menestyvät Virossa: hortensioita, alppiruusuja…

hortensia

alppiruusu

En muista, että olisin nähnyt missään muualla myytävänä tulppaaneja istutettuna yksittäin ruukkuihin.

tulppaanit

Ihailin markkinoilla tätä belgialaisella pajunpunontatavalla tehtyä elävää ”pajupuuta”.

Olen haaveillut jo vuosikausia, että opettelen punomaan eläviä pajutöitä. Nyt olen päässyt haaveilusta suunnitteluasteelle, koska olen ilmoittautunut alustavasti Ketun jäljillä -pajutilan seuraavan kerran  järjestettävälle elävien pajujen kurssille.

elavapaju

Suunnittelin ennen matkaa, että katselisin markkinoiden tarjontaa ja tapahtumia, mutta en tekisi kovin paljon ostoksia. Toisin kuitenkin kävi. Edulliset hinnat ja suomalaisittain erikoiset taimet hullaannuttivat ostamaan taimia niin paljon kuin jaksoin kantaa. Saimme kannettua hankkimamme taimet juuri ja juuri laivaan. Tax free myymälästä ostimme olutkärryt, joilla kuljetimme taimet Helsingissä laivasta autoon.

Kokeneet kukkamarkkinoilla kävijät olivat tehneet käytännöllisiä taimien kuljetuskärryjä. Kaikkein paras näkemäni kuljetuskärry jäi kuvaamatta. Olutkärryyn oli sidottu kaksi muovilaatikkoa päällekkäin. Alempaan laatikkoon oli tehty välipohja, jotta pienet taimet saattoi pakata tehokkaasti kahteen kerrokseen. Ylempään laatikkoon oli laitettu korkeat taimet.

Jos olet nähnyt tai tehnyt vielä paremman taimien kuljetuskärryt, niin kerro meille vinkki, millainen kuljetuskärry kannattaa askarrella kevään matkalle mukaan.

karryt

Alla olevassa kuvassa on osa ostoksistani. Kukkakuvioiset kumikenkäavokkaat ovat olleet kätevät puutarhakengät. Vaaleanpunaisena ostettu päivänlilja osoittautui myöhemmin pikemminkin oranssiksi. Täysin lehtivihreättömänä ostetun kuunliljan lehdet eivät olleet seuraavana kesänä enää täysin vaaleat. Iirikset ja syysleimut olivat sellaisia kuin halusin.

ostokset

Kukkamarkkinoilla myydään taimien ja puutarhatuotteiden lisäksi paljon muuta. Emme ehtineet kiertää muualla kuin taimiosastoilla, mutta otin muutaman kuvan ohikulkiessa muista myytävistä tuotteista.

Kukkamarkkinoilla löytyy monenlaisia ruokakojuja, kun nälkä yllättää. Viihdeohjelmaakin markkinoilla on tarjolla, mutta sekin jäi meiltä näkemättä.

muutarjonta

Türin pikkukaupunki sijaitsee Keski-Virossa noin 100 km Tallinnasta kaakkoon. Jos kukkamarkkinoille ei halua lähteä omalla autolla, niin markkinoille pääsee kätevästi eri paikkakunnilta järjestettävillä bussimatkoilla.

Kaksi vuotta sitten osallistuimme Matka-Agenttien kahden päivän matkalle. Matkaohjelma oli muuten samanlainen kuin tänä vuonna, mutta ensimmäisenä päivänä kävimme Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan lisäksi kahdessa yksityisessä puutarhassa Tallinnassa.

Meillä oli huono tuuri matkaoppaiden suhteen, koska kumpikaan matkaopas ei ollut puutarhaharrastaja eikä matkaoppaina muutenkaan kovin kokenut.

Bussimme oli käytössä vain Virossa, jonka vuoksi taimien kuljettaminen laivalle ja Helsingissä satamaan aiheutti aikamoisia haasteita. Jos aiot tehdä ostoksia reilummin, niin kannattaa valita sellainen matka, jossa bussi lähtee kotipaikkakunnalta ja bussi on käytössä koko matkan ajan.

Matka-Agenttien matkaohjelma oli hyvä ja matkan hinta edullinen, joten kokonaisuutena heidän matkasta jäi hyvä mieli.

Tuleva matkamme vaikuttaa paljon kätevämmältä, koska matka kestää vain päivän ja matkustamme samalla bussilla koko matkan ajan. Matkapäivästä tulee erittäin pitkä, mutta mukavassa puutarhaharrastajien seurassa aika kuluu varmaankin siivillä.

 

10 Comments

  1. Mahtavan näköiset valikoimat!
    Hienoa reissua sinulle ja Betweenille! Kuvia odotellaan sitten matkan jälkeen…

    Tykkää

    • Kiitos Riina! Kukkamarkkinoista tulee varmasti postauksia valokuvien kera meidän molempien blogeihin matkan jälkeen 🙂

      Tykkää

  2. Hieno matkakertomus!
    Olin myös 2014 tuolla kukkamarkkinoilla ja päivästä jäi mukavat muistot, niin mökkipihaan kuin mieleenkin 🙂
    Hyvä tuo teidän kuljetuskärry!
    Mukavaa tulevaa matkaa ja tuleville kuukausille kivaa matkan suunnittelua!

    Tykkää

  3. Hienoa, että teit tämän postauksen. Itse kun en ole tuolla ollut, pystyy hiukan asennoitumaan tulevaan. Pahaa pelkään, että rohmuamisinto iskee ja taimia saa raahata kotiin yllin kyllin. Täytyy kehitellä tuota kuljetussysteemiä. Meillä on pienet, kokoonmenevät nokkakärryt, joka saattaisi olla vankempi kuljetussysteemi noiden kaljakärryjen sijaan. Onneksi on vielä aikaa miettiä ja suunnitella. Ilmeisesti tuonne on varattava myös tukku rahaa pankkikortin sijaan?

    Tykkää

    • Taimien ostosintoa on vaikea vastustaa, jos hinnat ovat säilyneet edullisina 🙂
      Nokkakärryt olisivat jämerämmät taimilaatikoiden kuljettamiseen, jos sinulla on pienet sellaiset.
      Käteinen raha pieninä seteleinä on parasta valuuttaa. Kolikkojakin kannattaa varata mukaan pikkuostoksiin.

      Tykkää

  4. Kävin kukkamarkkinoolla v.2013. Meillä oli oma linija-auto koko reissun. Hyvä nii, nii sai välillä käyrä tyhyjäämäs kukkalastin auton ruumahan. Oltihin paikalla heti periantaina, nii valikoomat oli hyvät. Pyärryksihi meinas aiva mennä. Lähtisin heti uurestansa jos voisin, mutta reissu on nii hankalasti keskellä kylyvöntekoaikaa.

    Tykkää

    • Olemme olleet samana vuonna kukkamarkkinoilla, mutta sinä viisaampana jo ensimmäisenä päivänä valitsemassa ”parhaat palat” markkinoiden tarjonnasta 🙂

      Tykkää

  5. Olemme siis olleet samaan aikaan kukkamarkkinoilla ja todella, sää oli silloin uskomaton! Kivistikin kärhöt ovat aina must, samoin sorrun joka kerta pellavaisiin mekkoihin. Teille on tulossa rankka reissu, mutta varmasti myös edullinen. Bussi on todellakin hyvä olla koko matkan mukana, voin vaan kuvitella mikä rumba on ollut, kun olette vaihtaneet aarteitanne autosta toiseen.

    Tykkää

    • Bussireissussa on edullinen ja kätevä, koska bussin kyytiin voi hypätä melkein kotiovelta.
      Kivistikin kärhöt ovat ihania, mutta Westphalenilta Saksasta löytyy vielä parempia. Oletko tutustunut vielä niihin?

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.