Muut

Joulupuusta tuli talvipuu

Tein joulupuusta ”talvipuun” talomme ulko-oven viereen korvaamalla jouluiset koristeet muilla koristeilla.

Talvipuun huipulle laitoin syyskranssit kurssilla tekemäni vaahteraruusukoristeen, jonka ontto risuista tehty kartio pysyy hyvin heinäseipään päässä.  Vaahteraruusukartio ei sovi oikein hyvin muuhun koristeluun, joten aion tehdä sen tilalle jotain talvisempaa ensi viikonloppuna.

Vaalea jäkäläkranssi puolestaan koristaa kauniisti harmaantunutta heinäseivästä.

huippu

Pieni katajakranssi sai koristeeksi yhden ruusukartiosta irronneen vaahteraruusun.

ruusukranssi

Lisäsin heinäseipään koristeeksi muutaman kauniin karstaohdakkeen kukinnon.

ohdake

Joulupuusta tuli talvipuu muutamalla pienellä muutoksella.

Luminen talvi on tullut Etelä-Suomeen. Tänään on satanut lunta 10-20 senttiä. Lumi on jakaantunut hyvin epätasaisesti, koska kova tuuli on kasannut kevyttä pakkaslunta joihinkin paikoihin hyvinkin paksuksi kinoksiksi. Tuulisissa paikoissa lunta voi olla vain muutama sentti.

etupiha

Aura-autot ovat olleet tänään niin kiireisiä, etteivät ne ole ehtineet aurata mökkiimme johtavaa umpitietä. Luminen maisema ilman ensimmäistäkään ihmisen tekemää jälkeä näyttää hyvin rauhalliselta.

kalifornia

4 Comments

  1. ”Joulupuusi” on tosi nätti ja monikäyttöinen. Juhannuksena siihen voisi sitoa kukkia ruotsalaiseen tapaan.
    Meidän tie auratiin loistavasti silloin, kun se kuului yksityisen tiehoitokunnan piiriin. Muutama vuosi sitten tien ylläpito ja hoito siirtyi kunnalle. Nyt menee parhaassa tapauksessa yli puolen päivän ennen ensimmäistäkään auraa. Sama mies hoitaa aurauksen traktorillaan, kuin ennenkin, mutta kunnan kriteerit ovat ihan jotain muuta kuin, mihin itse maksamalla totuimme. Ja maksammehan sen edelleenkin. Nyt vain veroissa.

    Tykkää

    • Kiitos Between! ”Joulupuu” muuttaa muotoaan vuoden edetessä ja saa vuodenaikojen mukaisen koristelun.
      Myös meidän tien aurauksen laatu ja tiheys laskenut, kun auraus siirtyi kunnan vastuulle pari vuotta sitten 😦

      Tykkää

  2. Pääsiääskoristelunki vois teherä enne Juhannusta 🙂 ”Joulupuu” onki hyvä perusta vaihtuville sesonkituattehille, nii sisällä ku pihallaki. Koristeellisia nua kuivanehet karstaohorakkehet….. Meillä on viäläki vaa muutama sentti lunta.

    Tykkää

    • Hyvä, kun muistutin pääsiäisestä. Minulla on pari noita-akkaa, jotka voisin ripustaa pääsiäispuuhun lentämään luudalla. Lumisateet siirtyvät tänään pohjoiseen, toivottavasti teille saakka.

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.