Islanti, Iso-Britannia, Kreikka, Puola, Puutarhamatkailu ulkomailla, Ranska, Ruotsi, Saksa, Viro

Puutarhamatkat 2015

Olen kerännyt tähän juttuun kaikki tänä vuonna käymäni ulkomaan matkojen puutarhakohteet. Kirjoitan jutun etupäässä itseäni varten, jotta voin myöhemmin tarkistaa, missä puutarhoissa olen vieraillut tänä vuonna.

Pikavisiitti talvisessa Pariisissa

Teimme Pariisiin parin päivän matkan tammikuun lopussa. Matkan tarkoituksena oli käydä Queen + Adam Lambertin konsertissa sekä parissa taidenäyttelyssä. Huomasin matkalla, että puutarhoissa on talvellakin nähtävää, joten vierailin parissa puutarhassa.

Kamelian ja atsalean kukintaa Berliinissä

Vietimme pidennetyn viikonlopun Berliinissä maaliskuun lopussa. Berliinin ulkopuutarhoissa ei ollut vielä kovin paljon näkemistä eikä sääkään ollut paras mahdollinen matkan aikana. Berliinin ja Potsdamin kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa olivat niin upeat kamelia- ja atsaleanäyttelyt, että vietin useamman tunnin kummassakin näyttelyssä.

kameliat

Islannin upeat luonnon nähtävyydet

Huhtikuun alussa teimme Islantiin vajaan viikon matkan ajatuksena käydä siellä kerran elämässä. Islannin luonto oli niin uskomattoman upea, että pidempi koko saaren kiertomatka on jo suunnitelmissa.

Puutarhamatkailijalle Islannissa ei ole kovin paljon nähtävää, mutta kävin kuitenkin katsomassa Reykjavikin kasvitieteellistä puutarhaa räntäsateessa.

snaefellsnes

Visteriahuumaa Korfulla ja Ateenassa

Matkustimme siskoni kanssa Korfulle vappuviikolla, jotta näkisimme suosikkiköynökseni visterian eli sinisateen kukinnan. Ajoitus oli lähes täydellinen ja kolme Korfulla vietettyä päivää olivat todellista visteriahuumaa. Monet muut puut ja pensaat kukkivat kauniisti omakotitalojen pihoilla, joten puutarhamatkailua saattoi harrastaa autoilemalla saarella tai kävelemällä Korfun kaupungin kaduilla. 

Upeiden puutarhojen Koillis-Englanti

Autoilimme Koillis-Englannissa viikon kesäkuun alussa. Englanti kuuluu ehdottomasti maailman hienoimpiin puutarhamatkailumaihin. Näkemisen arvoisia puutarhoja on niin paljon, että puutarhakohteiden valinta oli erittäin vaikeaa. Kävin puutarhojen lisäksi myös BBC Gardeners’ World Live puutarhamessuilla Birminghamissä.

ruusutarha2

Pariisin puutarhamatka

Vietimme siskoni kanssa Pariisissa ja Givernyssä heinä-elokuun vaihteessa pidennetyn viikonlopun lähes pelkästään puutarhoissa. Claude Monetin puutarha Givernyssä on niin upea, että haluan käydä siellä aina Pariisin matkalla, jos Monetin puutarha on auki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Claude Monetin puutarha
  • Le Jardin du Luxembourg
  • Le Jardin du Palais Royal
  • Les Jardins des Tuileris
  • Impressionismi museon puutarha
  • Parc de Bagatelle

Tallinnan päiväristeily

Kävimme elokuun lopussa Tallinnan päiväristeilyllä ihailemassa kukkafestivaalien minipuutarhoja.

1isyutus

Berliinin ja Potsdamin puutarhamatka

Vietin Berliinissä ja Potsdamissa neljä tiivistä puutarhapäivää elokuun lopussa. Berliini ja Potsdam kuuluvat Saksan tärkeimpiin alueisiin puutarhamatkailun kannalta, koska kaupungeissa on kymmenkunta merkittävää linnaa kauniine puutarhoineen.

sanssouci

  • Berliinin kasvitieteellinen puutarha
  • Gärten der Welt
  • Pfaueninsel
  • Klein-Glienicke
  • Cecilienhof linnan puutarha
  • Charlottenburg linnan puutarha
  • Sanssouci linnan puutarha
  • Tiergarten

Pidennetty viikonloppu Tukholmassa

Kävimme syyskuun alussa katsomassa U2:n konserttia Tukholmassa. Viikonloppuna oli kaunis kesäinen sää, joten pitihän sitä päästä katsomaan paria puutarhaa.

Syysviikko Krakovassa

Olimme lokakuun alussa Krakovassa ja sen ympäristössä viikon matkalla. Puola ei ole kovin tunnettu puutarhamatkailumaana, mutta muuten Krakovassa ja sen ympäristössä oli paljon mielenkiintoista nähtävää.

Puutarhamatkojen paras anti

Koillis-Englannin matka oli vuoden antoisin puutarhamatka. Lähes kaikki vierailukohteina olleet puutarhat kuuluvat Koillis-Englannin kuuluisimpien puutarhojen joukkoon. Kesäkuun alussa puutarhat olivat kauneimmillaan.

Keväinen visteriamatka Korfulle aloitti onnistuneen puutarhamatkailun sesongin. Pariisin sekä Berliinin & Potsdamin puutarhamatkat sisälsivät mielenkiintoisten puutarhojen ihailua aamusta iltaan.

20150719_vpun_ruusu

Kymmenen kauneinta puutarhaa, joissa kävin tänä vuonna:

  • Englanti: Sissinhurst, Wisley, Kew Gardens ja Hever
  • Kreikka: visterian kukinta Korfun pikkukylissä
  • Ranska: Claude Monetin puutarha ja Parc de Bagatelle
  • Saksa: Berliinin kasvitieteellinen puutarha, Sanssouci ja Gärten der Welt

Puutarhamatkojen yhteenvetoa tehdessä mietin, että hienoissa puutarhoissa pitäisi päästä käymään useamman kerran eri aikoina kesästä, jotta näkisi puutarhan koko kauneudessaan. Claude Monetin puutarhassa olen jo toteuttanut ko. periaatetta ja käynyt siellä touko-, elo- ja syyskuussa eri vuosina. Parc de Bagatelle, Wisley ja Kew Gardens kuuluvat niihin puutarhoihin, joissa tulen käymään uudelleen.

2 Comments

  1. Between says

    Aivan upeita puutarhakohteita. Ihan näitä katselemallakin läkähtyy.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.