Puola, Puutarhamatkailu ulkomailla

Krakovan kasvitieteellinen puutarha

Jagiellonian yliopiston kasvitieteellinen puutarha (Ogród Botaniczny Uniwersytetu Jagiellońskiego) Krakovassa on Puolan vanhin kasvitieteellinen puutarha.

Kasvitieteellinen puutarha perustettiin vuonna 1783, jotta lääketieteen opiskelijat saivat mahdollisuuden opiskella kasvioppia käytännössä. 2,4 hehtaarin suuruinen puutarha suunniteltiin raskalaiseen barokkityyliin ja siellä kasvatettiin aluksi lääketieteellisiä kasveja ja koristekasveja.

Kasvitieteellistä puutarhaa on laajennettu useaan otteeseen. Nykyisin puutarhan koko on 9.6 hehtaaria ja siellä kasvaa 5000 erilaista kasvilajia.

Yksi punavalkoinen lumme kukki vielä lummelammessa

Renessanssityylinen observatorio rakennettiin vuosina 1788–1792. Nykyisin rakennus on kasvitieteellisen tiedekunnan käytössä.

Rakennuksen edessä nurmikolla oli useampia pajuista punottuja koristeita. Pajukoristeet olivat kauniita sellaisenaan, mutta käytännönläheisenä ihmisenä ajattelin heti, että pajukoristeita voisi käyttää hyvin pionitukina.

Renessanssipalatsin tyylinen entinen observatorio vuodelta 1792

Jagiellonian yliopiston vaakuna oli tehty puutarhaan mehikasveista

Lokakuussa kesäkukat kukkivat puutarhassa kauneimmin ja runsaimmin. Puutarhassa oli yllättävän paljon henkilökuntaa, jotka huolehtivat puutarhan hoidosta ja valmistautumisesta talvea varten. Kasvitieteellinen puutarha suljettiin talvikaudeksi lokakuun lopussa.

Victoria-kasvihuoneen takana oli mielenkiintoinen ja rauhallinen puutarhan osa, jonne ei välttämättä löydä, ellei tutki puolankielistä puutarhan karttaa tarkemmin. Pieni kivikkokasvipuutarha ja  japanilainen puutarha olivat näkemisen arvoisia.

Kivikkokasviosasto Victoria-kasvihuoneen takana

Kivikkokasviosastoa koristavat kesäkukat

Pienen japanilaisen puutarhan suurin anti oli nähdä mitä puolalaiset pitävät japanilaisen puutarhan tärkeimpinä elementteinä ja miten he soveltavat niitä  käytännössä. Pienet puut ja pensaat oli pyritty leikkaamaan japanilaiseen tyyliin. Puutarhassa olevat kivet ja sammal olivat kauniita, mutta hiekka-alueiden hoito oli laiminlyöty täysin.

Minikokoinen japanilainen puutarha

Puutarhassa oli laaja valikoima erilaisia keijunkukkia sekä kuunliljoja lähekkäin toisiaan. Keijunkukat olivat hyvässä kunnossa ja osa keijunkukista kukki käydessäni. Olisin ollut kiinnostuneempi kuunliljoista, koska olen hankkinut niitä aika paljon omaan puutarhaani, mutta kuunliljat olivat jo alkaneet ruskistua.

Keijunkukkia

Puutarhassa oli monipuolinen valikoima erilaisia pensaita ja puita, mutta ne jäivät käynnilläni vähemmälle huomiolle, koska olen kiinnostunut enemmän perennoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puutarhan toisen lammen yli oli rakennettu Claude Monetin puutarhan tyylinen japanilainen silta ja lammessa oli muutama lumpeen lehti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keräsin alla olevaan kuvakollaasiin kauneimmat ulkopuutarhassa kukkivat kukat.

kukkakollaasi

Kasvitieteellinen puutarha sijaitsee reilun kilometrin päässä Krakovan vanhasta kaupungista itään päin. Krakovan keskustan ilmaiskarttoihin ei ole merkitty puutarhan sisäänkäyntiä, joka on osoitteessa Ulica Copernicus 27.

Puutarhaan kävelee vanhasta kaupungista nopeasti Ulica Copernicus -katua pitkin.  Lähimmät bussi- ja raitiovaunupysäkit ovat lähes puolen kilometrin päässsä.

Puutarhassa ei ole kahvilaa, mutta Victoria-kasvihuoneen lähellä on automaatti, josta voi ostaa juotavaa ja pikku purtavaa.

———-

Muut jutut Krakovan kasvitieteellisestä puutarhasta:

2 Comments

Kommentointi on suljettu.