Muut

Hillasuolla

Vaikka hillat eli lakat eivät ole puutarhamarjoja, niin ne ansaitsevat oman jutun arvokkaimpana suomalaisena luonnonmarjana.

Hyvät hillasuot ovat niin suuria salaisuuksia, ettei niistä kerrota kuin korkeintaan oman perheen jäsenille. Hyvänä hillavuonna jotkut saattavat jopa levittää perättömiä huhuja karhuista, jotta karhuja pelkäävät hillastajat eivät menisi heidän hilla-apajille.

Tänä kesänä oli hyvä hillavuosi Pohjanmaalla ja Lapissa. Hillat kypsyivät pari viikkoa normaalia myöhemmin. Ensimmäiset hillat kypsyivät heinäkuun viimeisellä viikolla aavoilla soilla.

Koska olin varannut Pariisin matkan heinä-elokuun vaihteeseen, niin olin lomailemassa pohjoisessa reilun viikon liian aikaisin hillasesonkiin nähden.

Hillan ympärillä on suojalehdet. Kun kypsä hilla poimitaan, niin suojalehdet jäävät jäljelle. Avautuineita suojalehtiä kutsutaan tällöin hillan kannaksi

Sateisena kesänä hillastus on erittäin raskasta, koska suot ovat niin vetisiä, että kumisaapas uppoaa kävellessä vähintään 5-10 senttiä hyllyvään suohon. Kävelymatkaa suolla tulee paljon normaali kesää enemmän, koska kosteat rimpipaikat pitää kiertää, ettei niihin uppoa.

Hillastuksen tekevät haasteelliseksi myös erilaiset itikat: sääsket, mäkäräiset, paarmat ja kärpäset. Erityisesti heltisenä ja tuulettomana päivänä itikat kiusaavat suolla liikkuvia hillastajia.

Hillastaessa tarkkaillaan, ovatko muut hillastajat liikkuneet samalla apajalla. Tänä kesänä muiden hillastajien jalanjäljet näkyivät selvästi vetisellä suolla.

Kun löytyy hillan kantoja, niin katsotaan kuinka vanhoja ne ovat. Jos hillan kannat ovat tuoreita, niin edellinen hillastaja on todennäköisesti ehtinyt käydä jo poimimassa sinä päivänä kypsyneet hillat. Jos kannat näyttävät 1-2 päivää vanhoilta, niin silloin voi olla onnea ja hillat ovat saaneet kypsyä rauhassa muilta hillastajilta pari päivää.

Rimpi eli upottava kohta suossa

Nykyään hillastus on helppoa metsäautoteiden ansiosta. Autolla voi ajaa metsäautoteitä pitkin ja kun näkee hillasuolta näyttävän suon, niin käy katsomassa löytyykö sieltä hilloja. Jos hilloja ei löydy, niin voi ajaa eteenpäin etsimään uutta hillasuota.

Ennen kuin metsäautoteitä oli yleisesti, niin joutui kävelemään metsiä ja soita pitkin useammankin kilometrin ennen kuin pääsi haluamalleen hillasuolle. Hilloja on harvoin niin paljon, että niitä voi poimia koko ajan. Yleensä joutuu etsimään hilloja mättäiltä ja samalla kävelemään paljon.

Hillastuksen ”ammattilaisen” erottaa harrastajasta mm. siitä, mihin aikaan henkilö lähtee hillasuolle. ”Ammattilainen” lähtee hillasuolle viimeistään klo 6, jotta hän on hillasuolla ensimmäisenä poimimassa yön aikana kypsyneet hillat. ”Puoliammattilainen” lähtee hillasuolle kuten töihin eli klo 8-9 aikoihin. Täysi- ja puoliammattilaiset ovat poimineet hillat siinä vaiheessa kun harrastaja vasta suunnittelee hillasuolle lähtöä päivällä. Hillastuksen täysi/puoliammattilaiset käyttävät aikaa hillastukseen paljon enemmän ja liikkuvat laajemmalla alueella: jos hilloja ei löydy lähisoilta, niin hillastamaan voidaan lähteä vaikka naapurikuntaan.

Alla olevassa kuvassa on hillan kypsymisen eri vaiheet. Vasemmassa alakulmassa oleva pienin raaka hilla on ”tupella”.

Kun hilla kypsyy, niin hillan suojalehden alkavat avautua ja hillan väri muuttuu punaisesta oranssin keltaiseksi ja vanhetessaan täysin keltaiseksi.

Suuressa kuvassa oleva hilla on vasta kypsynyt, koska hillan väri on oranssin keltainen. Hillan maku on tällöin parhaimmillaan.

Hillan koko vaihtelee paljon, usein sen mukaan millaisella suolla hilla on kasvanut.

Oikeassa reunassa on avosuolla kasvaneita hilloja, jotka ovat keskimääräistä pienempiä. Ylimpänä oleva hilla on kookas avosuon hillaksi.

Keskellä on kaksi keskikokoissta hillaa. Niitä löytää usein soilta, joissa kasvaa harvassa pieniä puita.

Vasemmalla oleva iso hilla on hillojen aatelia eli korpihilla. Korpihillat kasvavat tiheäkasvuisilla puustoisilla soilla. Koska korpihillat ovat suuria, niin niitä poimii huomattavasti nopeammin kuin avosuon pikkuhilloja.

Korpihilla, keskikokoiset hillat ja avosuon hillat

Minulla on hillastamiseen liittyviä muistoja enemmän kuin kaikkien muiden marjojen poimimiseen yhteensä.

Vanhempieni luokse oli tulossa sukulaisia kylään kaikkien aikojen parhaana hillakesänä. Koska en halunnut näyttää heille omia hillasoitani, niin lähdin etsimään etukäteen uutta marjapaikkaa naapurin emännän hillareviiriltä. Äitini oli erittäin tarkka hillareviireistä: hän poimi hilloja vain omalla reviirillään, eikä mennyt koskaan hillasuolle, jonka hän katsoi kuuluvan naapurin reviiriin.

Ajoin etukäteen metsäautoteitä ja etsin sopivaa hillasuota. Löysin yhden suon, jonka reunalla kasvoi hilloja. Kun menimme ko. suolle äidin ja sukulaisten kanssa, niin paljastui, että suuri suo oli täpötäynnä hilloja – se oli kaikkien aikojen paras hillasuo, minkä olen nähnyt. Ei tarvinnut kävellä pitkiä matkoja hillamättäiden välillä, vaan pelkästään poimia hilloja.  Poimimme suolta kolmen päivän aikana yhteensä yli 100 litraa hilloja.

Naapurin emäntä oli kertonut äidille aikaisemmin, että hän on löytänyt valtavan hyvän hillasuon, jossa hilloja kasvaa vieri vieressä. Oivalsimme myöhemmin, että olimme todennäköisesti sattuneet ”hänen” hillasuolle. Suo oli reilusti yli kilometrin suuntaansa, joten hyvällä hillasuolla riitti meille kaikille poimimista, emmekä sattuneet yhtäaikaa samalle alueelle.

Lampien ja järvien ranta-alueet ovat usein hyviä hillapaikkoja

Toinen hillamuisto liittyy alla olevaan kuvaan. Kun äitini löysi kesämökin läheisyydestä uuden ja hyvän hillasuon, niin hän päätti helpottaa hillasuolle kulkemista laittamalla puita ojien yli. Paluu raskaan hillasankon kanssa on helpompaa ”siltaa” pitkin kuin hyppäämällä ojan yli. Hän laittoi myös puihin muutamia nauhoja, jotta lyhin reitti hillasuolle löytyisi helposti.

Reitti hillasuolle oli niin hyvin merkitty, että muutkin samalla alueella asuvat mökkiläiset löysivät helposti hillasuolle äidin laittaminen nauhojen ja ”siltojen” avulla.

Äidin tekemät ”sillat” ovat vieläkin käyttökunnossa parikymmenen vuoden jälkeen. Kävimme äidin kanssa hillassa ylimmäisessä kuvassa näkyvällä suolla, josta saimme kesän parhaan hillasaaliin, yhteensä noin 8 litraa hilloja.

pitkospuut

Olen hillastajana nykyisin pelkkä harrastaja, mutta minulla on nuoruudessa lähisukulaisilta opitut hyvät hillastustaidot. Yritän pitää pohjoisen kesäloman hilla-aikana ja käydä muutaman kerran hillastamassa, tavoitteena saada muutama litra hilloja.

Kotiseutuni ei ole Lapin veroista hilla-aluetta, koska hillat kukkivat niin aikaisin alkukesästä, että hyönteisiä ei ole aina riittävästi pölyttämään hillat tai hillat paleltuvat usein hallan vuoksi. Paras hillasaaliini on 50 litraa kahden viikonlopun aikana. Tämän kesän saalis oli neljä litraa, mikä on kohtuullinen saalis siihen nähden, että vain pieni murto-osa hilloista oli kypsiä.

Mikään muu marjastamiseen liittyvä näky ei ole niin ilahduttava, kuin juuri kypsyneet hillat sankossa hillareissun jälkeen.

Hillastamisen perinteisiin kuuluu hillamaidon tekeminen heti hillareissun jälkeen. Syvään ruokalautaseen laitetaan kypsiä hilloja ja niiden päälle ripotellaan hieman sokeria. Päälle kaadetaan kylmää maitoa. Maukas hillaherkku on valmis nautittavaksi.

Täydelliseen hillastuspäivään kuuluu lisäksi savusaunassa saunominen hillastuksen jälkeen sekä uiminen Honkajärvessä.

Savusauna lämpenee

3 Comments

  1. Hienoja kuvia ja leppoisaa luettavaa. Hilla on vekkuli sana. Toki tiedän, että se on marjan virallinen nimi. Minun mummuni kutsui sitä muuraimeksi tai suomuuraimeksi.

    Tykkää

    • Kiitos Piriot! Suositulla marjalla on monta nimeä: suomuurain, lakka tai hilla 🙂 minulle hilla on tutuin sana ja suomuurain tuntemattomin. Missäpäin Suomea hillaa kutsutaan suomuuraimeksi?

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.