Muut

Virolaisten kärhöjen näyttely Sofianlehdossa

Puutarhakeskus Sofianlehto järjestää useamman vuoden tauon jälkeen virolaisten kärhöjen näyttelyn 15-16.8.2015 Helsingissä.

Näyttelyssä on esillä maljakoissa ja matalissa astioissa yli 100 kärhölajin kukkia. Börje Fri ja Taavi Kivistik olivat näyttelyssä paikalla antamassa lisätietoja kärhöistä ja niiden valinnasta omaan puutarhaan.

karhot1

Kärhöt on kasvatettu Roogojan tilalla Virossa. Uno Kivistik  aloitti kärhöjen jalostuksen ja kasvatuksen Roogojan tilalla vuonna 1974.  Nykyisin Unon työtä jatkaa hänen poikansa Taavi Kivistik.

Uno Kivistikin nimikkokärhö

Roogojan tila on maailman pohjoisin kärhöjen jalostamiseen keskittynyt puutarha. Heidän tavoitteena on jalostaa kärhöjä, jotka ovat suhteellisen matalia ja kukkivat runsaasti yksivuotisilla versoilla. Tämän vuoksi heidän lajikkeet menestyvät hyvin Pohjoismaissa.

Kävin katsomassa upeita kärhöjä ensimmäisenä näyttelypäivänä. Aion hankkia ensi kesänä uusia kärhöjä metallipaviljongin ympärille, joten oli hyödyllistä päästä katsomaan kärhöjen kukkia luonnossa. Näyttelyssä oli kymmeniä sellaisia kärhöjä, jotka voisin hankkia itselleni. Uusien kärhöjen valitseminen ei tullut yhtään helpommaksi näyttelyn avulla, vaan aloin suunnittelemaan, miten saisin puutarhaani istutettua vieläkin enemmän kärhöjä.

Alla kuvia kärhöistä, joita suunnittelen hankkivani ensi kesänä.

Tentel

Tartu

Dora

Rooguchi

Paala

Kotkas

Negritjanka

Minisini

Hommik

Helsingi

Duchess of Albany

Endel

Arctic queen