Puutarhamatkailu Suomessa

Ruusut kukkivat talvipuutarhassa

Talvipuutarhan edessä oleva geometristä puutarhatyyliä edustava ruusutarha on rakennettu vuonna 1924. Ruusutarhan pinta-ala 1,2 hehtaaria ja siellä kukkii noin 3000 ruusua heinäkuusta pitkälle syksyyn.

Ruusutarhan lisäksi ulkopuutarhassa on kauniita perennaistutuksia sekä yläterassilla kesäkukkaryhmiä ja näyttäviä ruukkuistutuksia.

Talvipuutarhan edessä on pieni kesäkahvila, jonne on voi istahtaa ihailemaan näkymää ruusutarhaan.

Yläterassin köynösruusut

Erilaisia ruusulajeja

Talvipuutarhan edessä on laajat perennaistutukset

perennat

Perennaistutuksen värit ovat sävy sävyyn

Osa pioneista kukki vielä kauniisti

Jakob Julius af Lindforsin rintakuva sijaitsee mehikasviryhmässä. Hän lahjoitti varat Talvipuutarhan rakentamiseen vuonna 1893.

Yläterassin ruukkuistutus

Gymnaestrada-voimistelutapahtumaan osallistuvat chileläiset voimistelijat olivat tutustumassa ruusutarhaan. Näin ruusutarhakierroksella myös pienen voimistelunäytöksen, koska tytöt kuvasivat toisiaan erilaisissa voimisteluasennoissa ruusutarhassa.

2 Comments

  1. Ihanan näköistä. Oikein hävettää, etten koskaan ole käynyt Talvipuutarhassa (josta niin pidän) ruusujen kukinnan aikaan, unohdin aina ajankohdan… Mistä kyllä huomaa, että meillä Suomessa ei kauhean hyvin hallita puutarhamarkkinointia, eikä tv tai lehdetkään ole aikaisemmin puutarhoja juuri hehkuttaneet. Onneksi nykyään on blogit ja some ylipäänsä, jota kautta tieto leviää! (Vai olenko se vain minä, joka olen muuttunut?)

    Liked by 1 henkilö

    • Totta puhut Barbajovis! Puutarhamarkkinointi on Suomessa lapsen kengissä. Aktiiviset puutarhaharrastajat saavat tietää puutarhatapahtumista sekä erilaisten kasvien kukinta-ajoista ja -paikoista verkostojensa kautta, mutta muiden ihmisten on hankala löytää niitä.
      Pitääpä lähettää Hesarille aloite, että Hesari alkaisi julkaista tapahtumakalenterissa myös puutarhatapahtumia ja näkemisen arvoisia puutarhoja tiettyjen kasvien kukinta-aikana. Muut maakuntalehdet seuraavat usein Hesarin esimerkkiä, joten käytäntö voisi sitä kautta levitä laajemmallekin Suomeen.

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.