Puutarhamatkailu Suomessa

Jadeliaani kukkii Kaisaniemen lummehuoneessa

Eksoottinen jadeliaani (Strongylodon macrobotrys) kukkii Suomessa ensimmäistä kertaa Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan lummehuoneessa.

Jadeliaani on saanut nimensä siitä, että sen kukat ovat jaden vihreät ja se on maasta kasvava köynös.

Jadeliaani

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uhanalainen jadeliaani elää Filippiinien trooppisissa sademetsissä, Se voi kasvaa jopa 18 metriä korkeaksi, kukkavana voi olla 70 cm pituinen. Kukkien pölyttäjänä toimivat lepakot.

jadeliaani

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jadeliaanin kukinto on niin eksoottisen kaunis, erikoisen värinen ja kukkiminen on ainutlaatuista Suomessa, että trooppisten kasvien ystävien kannataa mennä käymään Kaisaniemeen kasvitieteellisessä puutarhassa. Jadeliaanissa oli vielä useampia kukkavanoja, joten kukkiminen kestänee luultavasti ainakin toukokuun ajan.

Kasvihuoneissa kukkii parhaillaan myös kaktus näyttävästi sekä useampi lumme jadeliaanin kanssa samassa lummehuoneessa. Ulkopuutarhassa alppiruusut aloittavat kukintaansa. Kaisaniemen muista kukkivista kasveista kirjoitan toisen postauksen lähipäivinä.

kaktus

lummehuone

3 Comments

Kommentointi on suljettu.