Hollanti, Puutarhamatkailu ulkomailla

Keukenhof – orkideanäyttely Beatrix-paviljongissa

Ulkopuutarhan lisäksi Keukenhofissa on neljä paviljonkia. Paviljongeissä järjestetään joka vuosi erilaisia kukkanäyttelyitä, joissa on esillä esimerkiksi leikkokukkia, sipulikukkia,  orkideoja, liljoja, perennoja ja kukka-asetelmia.

Noin 500 hollantilaista puutarhayritystä antaa hienoimmat kasvinsa Keukenhofin paviljonkien näyttelyihin sekä teettää upeat kukka-asetelmat taitavimmilla floristeillaan.

Joka kerta Keukenhofissa käydessäni jossakin paviljongissa on ollut orkideanäyttely, joten oletan orkideanäyttelyn oleva jokavuotinen tapahtuma. Viime vuonna orkideanäyttely järjestettiin koko Keukenhofin puutarhan aukioloajan Beatrix-paviljongissa.

Keukenhof Beatrix paviljonki

Keukenhof mainostaa orkideanäyttelyään Euroopan laajimmaksi orkideanäyttelyksi. Olen nähnyt yhtä hienon orkideanäyttelyn ainoastaan Singaporen kasvitieteellisessä puutarhassa sijaitsevassa kansallisessa orkideapuutarhassa.

Paviljongin keskellä oli parveke, josta pääsi katsomaan orkideanäyttelyä ylhäältä ja saamaan kokonaiskuvan näyttelystä. Orkideanäyttelystä oli saatu näyttävä, koska orkideoita oli erittäin paljon ja samanlaisia orkideoita oli useampia vierekkäin. Jos olisi ollut aikaa, niin näyttelyyn katsomiseen olisi voinut käyttää useamman tunnin.

Keukenhof Beatrix paviljonki

Näyttelyssä oli esillä hauska optinen harha. Jos katsot tämän postauksen ensimmäistä kuvaa, niin näet kuvan vasemmassa alareunassa valkoisen laatikon täynnä valkoisia orkideoja. Kun katsot alakuvaa, niin huomaat, että laatikon sisällä on peilit, jotka toistavat laatikon sisällä olevat orkideat  moninkertaisesti. Hauska idea toteutettavaksi kotonakin vaikka tavallisen peilin avulla.

Keukenhof Beatrix paviljonki

Näyttelyssä oli esillä myös päällyskasveja (Bromelia) ja flamingokukkia, mutta minä keskityin etupäässä upeiden orkideoiden ihailuun.

Keukenhof Beatrix paviljonki

Keukenhofista ja Hollannin tulppaanialueesta olen kirjoitanut myös seuraavat jutut